Siirry sisältöön
Liiketoiminta
Sormi yritysten pulssilla

Kirjoittajat:

Ari Alamäki

yliopettaja, myynnin kehittäminen ja digitalisaatio
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 10.10.2016

Juttelin kerran erään konsulttiyrityksen toimitusjohtajan kanssa siitä miten asiakastapaamisissa oppii paljon. Hän totesikin että myynti- ja konsultointitilanteissa sormi on todellakin asiakkaan pulssilla. Asiakas jakaa valistuneen ja kiteytyneen näkemyksensä, joka on syntynyt vuosien kokemuksen aikana jostakin asiasta. Lisäksi ajankohtaiset haasteet, muutosta jarruttavat tekijät ja mielenpäällä olevat kehitystarpeet tulevat esille.

Saman havaitsin oman konsulttiurani aikana – jokaisesta asiakaskohtaamisesta oppii ja tätä oppia voi sitten jakaa seuraavassa tapaamisessa. Eräs entinen esimieheni totesikin kerran, että hän jakaa aina kaiken tietonsa, koska hän ei menetä mitään vaan saa enemmän takaisin.

Tiedolla johtamisen kirjallisuudessa on kritisoitu tiedon siirron käsitettä, koska tiedon siirtäjä ei menetä siirtämäänsä tietoa. Siksi tuleekin puhua tiedon jakamisesta. Viime viikolla jäin pohtimaan samaa asiaa kun kurssillani eräs kokenut matkailuyrittäjä jakoi hyvin avoimesti näkemyksiään ja kokemuksiaan opiskelijoillemme.

Opiskelijat kuuntelivat todella keskittyneesti. Kurssilla ideoimme, suunnittelemme ja toteutamme normaalia video- ja 360-videopohjaista (VR) digitaalista markkinointia suomalaisen luontomatkailun edistämiseksi. Keskeinen digitaalisen sisältömarkkinoinnin haaste on miten tavoittaa kohderyhmä, miten saadaan huomiota, minkälainen sisältö ohjaisi kuluttajakäyttäytymistä ja miten ihmiset saadaan jakamaan materiaalia eteenpäin. Tässä kahden kampuksen välisessä kurssiyhteistyössä on mukana neljä matkailuyritystä, 60 opiskelijaa ja kolme opettajaa.

Tuloksia tulemme hyödyntämään Virtuaaliluonto-hankkeen puitteissa, jonka tavoite on suomalaisen luontomatkailun tarjoamien mahdollisuuksien entistä näkyvämpi vieminen maailmalle digitaalisia kanavia pitkin. Siinä yhdistyy digitaalisen liiketoiminnan kaikki osa-alueet, koska digitaalisuus voi tuoda lisäarvoa kaikissa asiakaspolun vaiheissa, myös fyysisessä luontomatkailukohteessa.