Varainkerjuulle hattu kourassa vai strategisesti hankkimaan varoja?
Jouni Ahonen 18.4.2017

Rahankeräyslaki on muuttunut alkuvuodesta 2017. Ammattikorkeakouluilla on lainmuutoksen myötä oikeus kerätä rahaa lakisääteisen toiminnan tukemiseen ja vuosina 2017–2019 myös toiminnan pääomittamiseen. Tilanne on siis meille uusi, mutta onneksi voimme hakea mallia korkeakouluilta kotimaassa sekä kansainvälisesti. Haaga-Helia on jo aloittanut prosessin rahankeräysluvan hakemiseksi Poliisihallitukselta ja strategisen pohdinnan varainhankinnan käynnistämiseksi. Haluamme olla varainhankinnassa ensimmäisten ammattikorkeakoulujen joukossa. Osaamista olemme jo hankkineet Brakeley Major Gift Fundraising -koulutuksessa ja Case Nordic Summit, Oslo 2017 -seminaarissa.

Varainhankinnan ensimmäisenä strategisena päätöksenä tulee pohtia sen kohdetta: mihin tarpeeseen keräämme varoja, onko kysymyksessä jatkuva kohde vai kampanja ja millaisia tavoitteita meillä on varainhankinnalle? Tavoitteet voidaan jakaa profiili-, toiminta- ja/tai rahallisiin tavoitteisiin. Mitä konkreettisempi ja koskettavampi kohde on, sitä todennäköisemmin varainhankinta onnistuu. Esimerkkinä profiilitavoitteesta voisivat olla yrittäjyyden edistämiseen liittyvät hankkeet. Toiminnallisesta tavoitteesta hyvä esimerkki on opettajien työelämäjaksojen rahoittaminen, johon Haaga-Helia on toimintansa aikana saanut jo merkittäviä lahjoituksia. Tavoitteena voisivat olla myös jollekin kampukselle kohdistuvat varainhankintakohteet. Ruotsissa on jo useita kampuksia tai kampuksen lisärakennuksia rahoitettu varainhankinnalla.

Kohteen pohdinnan lisäksi yhtä tärkeää on kartoittaa varainhankinnan lähteitä ja lahjoittajia. Niitä voivat olla muun muassa yksityiset henkilöt, yhdistykset, säätiöt ja yritykset. Yhdistysten ja säätiöiden lahjoitusten hakemiseen on yleensä olemassa perusperiaatteet, selvät säännöt ja aikataulut. Yksityiset henkilöt tekevät lahjoituksia monesti emotionaalisista syistä ja periaatteet voivat olla moninaisia. Yritykset eivät pääsääntöisesti lahjoita omistajiensa varoja, mutta niillä voi toki olla erillinen säätiö lahjoituksia varten. Näin ne toteuttavat omaa yhteiskuntavastuutaan. On tärkeää huomata, että viime kädessä ihminen lahjoittaa aina ihmiselle, ja varainhankinta onkin suhdetoimintaa isolla ässällä.

Haaga-Helialle ehdottoman tärkeä varainhankinnan kohderyhmä on alumnit, joilla on omakohtainen suhde Haaga-Heliaan. Olemme monille heistä myös avanneet konkreettisesti ovet työelämään – menestykseen. Hyvän alumnirekisterin kautta meidän on mahdollista tavoittaa alumnit niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Heille yksi hyvä lahjoituksen kohde voisi olla lukuvuosimaksullisen koulutuksen stipendirahasto. Lahjoitusten ei tällöin tarvitse olla suuria; pienikin summa kartuttaa rahastoa ja mahdollistaa tulevaisuudessa Haaga-Helian monikulttuurisuuden säilyttämisen.

Varainhankintaan tarvitaan strategisten päätösten lisäksi ulkopuolinen ohjausryhmä. Sen tehtävänä on avata ovia omien suhdeverkostojensa avulla. Usein ohjausryhmällä on merkitystä myös ensimmäisten lahjoitusten tekijänä. Tämä on varsinkin totta mittavien varainhankintakampanjoiden kohdalla. Verkostojen lisäksi ohjausryhmä tarvitsee myös aikaa ja intohimoa suhteessa varainhankinnan kohteeseen. Haaga-Helian tehtävänä on organisoida ja roolittaa varainhankinta sekä hallita kokonaisvaltaisesti prosessia yhteydenotoista lahjoittajasuhteiden hoitoon asti. Kaiken tämän haluamme tehdä avoimesti ja vastuullisesti.

Emme siis ole lähdössä kerjuulle hattu kourassa, vaan suunnitelmallisesti varoja hankkimaan. Oletko sinä valmis lähtemään mukaan varainhankkijaksi, puolestapuhujaksi tai jopa lahjoittajaksi? Minä olen – ota siis yhteyttä.

 

Jouni Ahonen
vararehtori, kaupallinen johtaja

Jouni Ahonen

Jouni Ahonen,
johtaja, vararehtori
Haaga-Helian kaupalliset palvelu

Kommentoi

Your email address will not be published. Required fields are marked *