Intohimona yrittäjyys – Unelmana helpompi työnhaku
Haaga-Helia Julkaisutoiminta 26.5.2017

Yrittäjäkaksikon omista kokemuksista syntynyt liikeidea johti yritykseen, jonka tavoitteena on uudistaa työnhaun kankeat ja hitaat prosessit.

Miksi työnhaku tuntuu niin raskaalta erityisesti nuorten keskuudessa? Tätä kysymystä Sami Ahonen ja Niklas Litmala pohtivat omaan työnhakuun liittyen alkuvuodesta 2016. Pohdinnan lopputuloksena syntyi nopeasti kasvava startup-yritys Tiitus Group Oy. Työnhakusovellus Tiituksen kautta työnhakija voi etsiä avoimia työpaikkoja ja olla yhteyksissä työnantajan kanssa.

Työntäyteinen prosessi

Yrittäjäksi ryhtyminen oli Ahoselle ja Litmalalle luontevaa.

– Olemme kumpikin kotoisin yrittäjätaustaisesta perheestä ja saaneet sitä kautta kiinnostuksen yrittäjyyttä kohtaan, Niklas Litmala kuvailee.

100 työllistynyttä nuorta

4 000 rekisteröitynyttä käyttäjää

50 uutta käyttäjää vuorokaudessa

Tiitus ei myöskään ollut kaksikon ensimmäinen liikeidea, mutta muut kokeilut eivät ottaneet tuulta alleen. Esimerkiksi rakennusalaan liittyvä liikeidea olisi edellyttänyt toimialan tuntemusta. Kaksikon mukaan tekoprosessi oli erittäin opettavainen.

– On aina mahtavaa tuntea kehittyvänsä. Työskentely oli myös mukavaa, koska meillä on loistava tiimi, Sami Ahonen muistelee.

Jälkeenpäin katsottuna epäonnistumisista oppi paljon. Aikaisemmissa kokeiluissa yrittäjät olivat myös luoneet hyödyllisiä verkostoja erilaisiin ohjelmistotaloihin.

Niklas Litmanen ja Sami Ahonen
Niklas Litmala (vas.) ja Sami Ahonen (oik.) ovat molemmat kasvaneet yrittäjätaustaisissa
perheissä. Yrityksen perustaminen oli heille selviö ja kasvutavoitteet on asetettu korkealle. Oikea yritysidea löytyi kokeilemalla ja omakohtaisten kokemusten kautta.

– Otimme kontakteihimme uudelleen yhteyttä Tiituksen tiimoilta ja kerroimme suunnitelmistamme. Eräs mobiili sovelluskehitystä tekevä tiimi innostui ideasta heti, Niklas Litmala kuvailee.

Intohimo yrittäjyyteen vie pitkälle, muttei pelkästään riitä. Myös ajoituksen pitää osua kohdilleen.

–Iskimme todella hyvään saumaan, sillä keskustelut työelämästä ja rekrytoinnista ovat olleet tämän jälkeen jatkuvasti pinnalla.

Merkittävää kasvua

Idean alkuunpanosta on nyt kulunut puolitoista vuotta. Varsinaisesti sovellusta ryhdyttiin kehittämään alkuvuodesta 2016. Prosessi oli Ahosen ja Litmalan mukaan raskas, eikä omaa jaksamista aina muistanut ajatella.

– Kalenterini oli jatkuvasti aivan täynnä. Välillä pitäisi sallia itselleen aikaa myös hengähtää, mutta sen unohtaa helposti, muistelee Niklas Litmala.

Kaksikon kanssa yhteistyötä tehneillä ihmisillä oli toisinaan ristiriitaisia näkemyksiä sovellukseen liittyvistä asioista. Se, mikä joidenkin mielestä oli hyvää, oli toisista huonoa ja toisinpäin.

–  On palkitsevaa saada oma liikeidea vihdoin konkreettisena käsiinsä, kun se siihen asti on ollut vain suunnitelma paperilla, iloitsee Sami Ahonen. Kaksikon vauhti ei ole sovelluksen julkaisun jälkeen hiipunut.

– Olemme nyt keväällä aloittaneet ensimmäisen rahoituskierroksemme, ja tarkoituksenamme on kasvaa seuraavan vuoden aikana merkittävästi, yrityksen taloudesta vastaava Niklas Litmala kertoo.

Chattaillen työhaastatteluun

Tiitus toimii linkkinä työnhakijan ja -antajan välillä. Sovellus sopii niille, jotka ovat tottuneet hoitamaan niin epävirallisen kuin virallisen asiointinsa mobiililaitteiden avulla.

Tiitus sekoittaa käyttöjärjestelmänsä puolesta verkostoitumissovellus  Linkediniä ja treffipalvelu Tinderiä.

– Tiitus on suunnattu ensisijaisesti 18–30-vuotiaille. Mitään virallista ikärajaa siinä ei kuitenkaan ole, kertoo Litmala.

Tiitus julkaistiin helmikuun 2017 puolivälissä. Julkaisun jälkeen Tiituksen käyttäjämäärät ovat kasvaneet nopeasti. Huhtikuun alkuun mennessä jo lähes sata nuorta on työllistynyt sovelluksen kautta. Palveluun rekisteröityy uusia käyttäjiä keskimäärin 50 vuorokaudessa. Tällä hetkellä työnantajia löytyy sovelluksesta jo yli 70 pienistä yrityksistä rekrytointitaloihin. Työnhakijoita Tiitukseen on rekisteröityneenä noin 4 000. Heistä löytyy varsinkin ravintolatyöntekijöitä, ohjelmistokehittäjiä, myyjiä sekä asiakaspalveluita. Työnhakijoiden keski-ikä on 24,5 vuotta.

– Sovellus mahdollistaa työnantajan kanssa chattailun. Kysymyksistä ja lisätiedoista voidaan keskustella puolin ja toisin. Näin tutustuminen alkaa jo ennen varsinaista työhaastattelua, Niklas Litmanen kuvailee.

Tiitus sekoittaa siis käyttöjärjestelmänsä puolesta verkostoitumissovellus LinkedIniä ja treffipalvelu Tinderiä. Yhdistelmästä näyttää syntyneen varsin toimiva kokonaisuus.

– Palaute ja vastaanotto niin nuorilta kuin yrityksiltäkin on ollut erinomaista, kertoo kaksikko tyytyväisenä.

 

Tiitus

Tällä hetkellä Tiitus toimii Turun, Tampereen ja Helsingin alueella.

Tiitusta on helppo käyttää. Käyttäjä luo siihen oman profiilin, jossa hän kertoo taitonsa sekä koulutus- ja työhistoriansa. Profiili toimii samalla sekä hakemuskirjeenä että ansioluettelona. Yritykset voivat luoda sovellukseen työpaikkailmoituksia, jossa he määrittävät ihannehakijan.

– Kun ilmoitus julkaistaan, sovelluksen tekoäly yhdistää sen ja sopivan työnhakijan toisiinsa. Hakija puolestaan ilmoittaa napinpainalluksella olevansa kiinnostunut työpaikasta, Niklas Litmala kuvailee.

Sovellus toimii myös reaaliaikaisesti. Käyttäjä saa ilmoituksen, kun työnantaja on nähnyt hänen hakemuksensa. Lisäksi sovelluksen kautta voi seurata, missä vaiheessa hakuprosessi on.

 tiitus.fi   /tiitusapp (Facebook)  TiitusApp (Youtube)  /tiitusapp (Twitter)

”Sovellus mahdollistaa työnantajan kanssa chattailun. Näin tutustuminen alkaa jo ennen varsinaista työhaastattelua.”

 

Teksti Milla-Maria Alhanen

Kuvat Tiitus Group Oy

Teksti on alunperin julkaistu Haaga-Helian Signals-lehdessä 1/2017.

E-Signals tarjoaa sisältöjä Haaga-Helian osaamisalueilta kiinnostavasti ja vaikuttavasti. Onko mielessäsi juttuidea? Ota yhteyttä julkaisut@haaga-helia.fi.

Haaga-Helia Julkaisutoiminta

E-Signals tarjoaa sisältöjä Haaga-Helian osaamisalueilta kiinnostavasti ja vaikuttavasti. Onko mielessäsi juttuidea? Ota yhteyttä julkaisut@haaga-helia.fi.

Kommentoi

Your email address will not be published. Required fields are marked *