Työelämäjakso auttaa näkemään työelämän nuorten silmin
Haaga-Helia Julkaisutoiminta 16.8.2017

Osallistuminen työelämäjaksolle antaa mahdollisuuden omien tietojen ja taitojen päivittämiseen sekä uusien kontaktien luomiseen. Työharjoittelukoordinaattorina kuitenkin yksi omista tavoitteistani oli nähdä ja kokea, minkälaisiin töihin opiskelijamme työharjoittelun aikana ja valmistuttuaan sijoittuvat. Minua kiinnosti erityisesti myös se, mitkä ovat niitä käytännön tietoja ja taitoja, joita työuraa aloittavalta nuorelta odotetaan erilaisissa yrityksissä.

Toimin Haaga-Helian Porvoon kampuksella kotimaan työharjoittelun koordinaattorina suomenkielisen matkailun koulutusohjelmassa, jossa harjoittelu on mahdollista suorittaa hyvinkin erilaisissa tehtävissä. Tästä syystä halusin myös itse kahdeksan viikon jakson aikana tutustua yhden organisaation sijaan kolmeen eri yritykseen.

Ensimmäinen työelämäjaksopaikkani oli tapahtumatuottaja Luovat Palvelut. Pääsin jakson aikana suunnittelemaan ja osallistumaan erilaisiin tapahtumiin, kuten hyväntekeväisyyslounaaseen jouluaattona, suunnittelemaan yhteistyötä alueen matkailuyritysten kanssa ja ideoimaan uusia matkailutuotteita ja palveluita Järvenpään Vanhankylän Kartanolle. Toinen jakso Järvenpään Scandic hotellissa antoi monipuolisen mahdollisuuden tutustua ja työskennellä hotellin eri osastoilla. Scandic hotellit on palkittu yrityksen strategian läpiviennistä koko henkilöstön osalta, ja oli hienoa päästä seuraamaan, kuinka koko henkilöstö noudatti päivittäisessä työssään yrityksen arvoja eri tilanteissa, asiakkaiden kohtaamisissa ja kollegojen kesken. Viimeinen osuus työelämäjaksolla vei kauas kotimaasta Los Angelesiin Ekitravels -matkatoimistoon. Oli valaisevaa nähdä, millainen on amerikkalainen toimintatapa yritysten välisessä matkojen ja palveluiden välittämisessä.

Uusia näkökulmia urasuunnitteluun ja työllistymiseen

Matkailualan koulutus avaa ovet lukemattomiin erilaisiin työpaikkoihin. Siksi ei ole merkityksetöntä, mihin opiskelijat hakeutuvat työharjoitteluun. Pyrin työharjoittelun ohjauksessa painottamaan oman urasuunnittelun merkitystä ja uteliaisuutta erilaisia työtehtäviä kohtaan. Työharjoittelun yhtenä tarkoituksena on avartaa näkemystä alasta, ja vaikka työ ei olisikaan mieleistä, laaja-alainen matkailualan tunteminen on hyödyllistä omaa urapolkua suunnitellessa ja työllistymisessä. Matkailualalla on lukemattomia erilaisia yrityksiä, jotka työllistävät nuoria ensin harjoitteluun ja usein harjoittelujakson päätyttyä työsuhteeseen.

Laaja-alainen matkailualan tunteminen on hyödyllistä omaa urapolkua suunnitellessa ja työllistymisessä.

Huomasin kolmen kuukauden työelämäjaksoni aikana, että nykyajan työelämä odottaa nuorilta oikeaa asennetta työtehtäviä kohtaan. Tähän luetaan muun muassa sellaisia ominaisuuksia kuin täsmällisyys, joustavuus, asianmukainen käytös ja pukeutuminen sekä oma-aloitteisuus. Aloittelevalla työntekijällä odotetaan lisäksi olevan perustiedot alasta, asiakkaista ja liiketoiminnasta. Tietotekniikan hallitseminen perustasolla on edellytys lähes kaikissa työtehtävissä, ja nuorten digiosaamista ja tietoteknisiä taitoja arvostetaan työpaikoilla. Sähköinen liiketoiminta ja varausjärjestelmät ovat merkittävässä roolissa matkailualan tehtävissä, ja niiden osaaminen on tärkeää. Yritykset ovat myös halukkaita kouluttamaan työntekijöitä omien järjestelmiensä käytössä. Oletuksena kuitenkin on, että työntekijällä on perustiedot jo jostakin varausalustasta; yhdenkin varausjärjestelmän osaaminen voi auttaa toisen oppimisessa.

Työelämäjakso antoi syvemmän ymmärryksen erilaisista toimintaympäristöistä ja asiakaskohtaamisista, ja ohjaajana osaan kertoa opiskelijoille erilaisten työtehtävien vaatimuksista. Jakson jälkeen pystyn myös havainnollistamaan opiskelijoille paremmin opintojaksojen merkitystä käytännön esimerkkien avulla. Se tarjoaa myös loistavan mahdollisuuden verkostoitua ja kokea minkälaista matkailualan työ on tällä hetkellä. Digitaalisuus ei edelleenkään korvaa henkilökohtaista myyntiä ja palvelua kaikkialla ja kaikille; tarvetta ja kysyntää on paljon myös henkilökohtaiselle palvelulle.

Olen tyytyväinen saamastani mahdollisuudesta osallistua työelämäjaksolle ja monipuolisista kokemuksista ja mahdollisuudesta itseni kehittämiseen. Kaikissa yrityksissä, joissa olin työelämäjaksolla on opiskelijoitamme työharjoittelussa myös tällä hetkellä.

 

Kirjoittaja on Ulla Kuisma Haaga-Helian Porvoon kampuksen työharjoittelukoordinaattori ja lehtori.

E-Signals tarjoaa sisältöjä Haaga-Helian osaamisalueilta kiinnostavasti ja vaikuttavasti. Onko mielessäsi juttuidea? Ota yhteyttä julkaisut@haaga-helia.fi.

Haaga-Helia Julkaisutoiminta

E-Signals tarjoaa sisältöjä Haaga-Helian osaamisalueilta kiinnostavasti ja vaikuttavasti. Onko mielessäsi juttuidea? Ota yhteyttä julkaisut@haaga-helia.fi.

Kommentoi

Your email address will not be published. Required fields are marked *