Visio 2031 – ammattikorkeakoulutusta 40 vuotta
Jouni Ahonen 1.11.2017

Vuonna 2011 juhlimme ammattikorkeakoulutuksen 20-vuotista taivalta legendaarisella Linnanmäellä. Syyskuiseen juhlaan osallistui 3 500–4 000 haagahelialaista, opiskelijoita, alumneja, sidosryhmien edustajia ja heidän kaikkien läheisiään. Haaga Instituutin ja Helsingin liiketalouden ammattikorkeakoulut olivat molemmat edelläkävijöitä 90-luvun alussa, kun Suomeen luotiin uutta ammatillista korkeakoulutusta. Nyt näyttää vahvasti, että vuonna 2031 juhlimme kyseisen koulutuksen 40-vuotisjuhlia. Mutta missä merkeissä silloin juhlimme?

Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti keväällä 2017 korkeakoulutus ja tutkimus 2030 -vision valmistelutyön. Viime viikolla ministeriö esitteli linjauksiaan. Taustalla vaikuttaa yhteiskuntamme pyrkimys profiloitua korkean osaamisen ja tuottavuuden sekä kestävän kasvun ja jatkuvan uudistumisen mallimaaksi. Määrällisinä tavoitteina on, että yli puolella nuorista olisi korkeakoulututkinto ja 4 % BKT:stä suuntautuisi tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Jotta voimme päästä kohti visiota, korkeakoulujen tulee olla vahvoja ja vastuullisia instituutiota, viisaita ja avoimia päätöksentekijöitä ja Suomen parhaita työpaikkoja.

Vision korkeakouluja koskevien muiden määritteiden ja/tai toimintaa ohjaavien periaatteiden mukaan  korkeakoulut ovat kansainvälisesti vetovoimaisia, mukana kiinnostavimmissa verkostoissa, ennakoivia ja reagointikykyisiä, rohkeita uudistajia, tarjoavat joustavia opintopolkuja, niissä on parhaat oppimisedellytykset ja -ympäristöt, digitaaliset ratkaisut sekä mahdollisuus elinikäiseen oppimiseen. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan tulee tukea edelläkävijyyttä, laadunhallintaa ja kansainvälistä vetovoimaisuutta. Tiedontuottajien ja -hyödyntäjien yhdessä tekemä innovatiivisuuskin on mukana vuoden 2030 linjauksissa, joiden toimeenpanon tueksi Ministeriö lupaa laatia tiekartan ja kehittämisohjelmat.

Olemmeko me mukana juhlimassa ammattikorkeakoulutuksen 40-vuotista taivalta? Vaikka korkeakoulujen määrää tullaankin tarkastelemaan, en näe mitään syytä miksi emme olisi. Strategiamme vuoteen 2020 ottaa jo nyt huomioon vision 2030 keskeisimmät linjaukset. Toimintamme on erittäin tuloksellista ja omaa suuntaamme voimme tarkentaa tulevien strategiakierrosten aikana. Väliin mahtuu toki muutama laatuauditointikin ja tietenkin 30-vuotisjuhlat. Suhteessa visioon pidän Haaga-Helian tärkeimpinä vahvuuksina pedagogista osaamista ja asiantuntijoita, moderneja opetussuunnitelmia, kansainvälisyyttä ja sidosryhmäsuhteita. Kehittämistä on toki vielä monella alueella, mutta haluaisin nostaa sisäiseen keskusteluun myös sivistyksen roolin. Miten ymmärrämme ammattikorkeakoulujen sivistystehtävän?

Millä kokoonpanolla sitten juhlimme vuonna 2031? – nimi saattaa olla muuttunut, sijaintikin voi olla toinen ja useat meistä ovat jo eläkkeellä. Todennäköisemmin tekijöitä on kuitenkin suhteessa toiminnan volyymiin vähemmän kuin nyt. Jos pankkisektorilta häviää puolet työpaikoista, niin mikä johtaisi toisenlaiseen kehitykseen koulutuksessa? Haaga-Helia on hankkimassa ensimmäistä robottia, ja olemme jo nähneet prototyyppejä keinoälysovelluksista, jotka tunnistavat ja tunnustavat osaamista. Tulevaisuudessa kone hoitaa tylsät hallintohommat ja asiantuntijoille vapautuu aikaa luovuuteen. Haaga-Helian valtti muuttuvassa ympäristössä tulee olla osaaminen ja yhdessä tekeminen – innostava ja tuloksellinen yhteistyö. Tuntemattoman sotilaan hengessä – kaveria ei jätetä. Haastan kaikki mukaan osaamisalueryhmien toimintaan ja yhteistyövalmennukseen.

 

Jouni Ahonen

vararehtori, kaupallinen johtaja

Jouni Ahonen,
johtaja, vararehtori
Haaga-Helian kaupalliset palvelu

Jouni Ahonen

Jouni Ahonen, johtaja, vararehtori Haaga-Helian kaupalliset palvelu

Kommentoi

Your email address will not be published. Required fields are marked *