Yrittäjyyteen ohjaamassa – Suomen ammattikorkeakoulujen parhaat käytänteet
Haaga-Helia Julkaisutoiminta 8.12.2017

Kansainvälinen kiinnostus suomalaisen ammattikorkeakoulun tapaan opettaa yrittäjämäisiä taitoja ja kannustaa yrittäjyyteen on erittäin suurta, ja tämän potentiaalin käyttöönotto on monella ammattikorkeakoululla nyt käsillä. Oma talomme Haaga-Helia on tästä loistava esimerkki solmiessaan marraskuussa kansainvälisen StartUp Weekin yhteydessä kaksi yhteistyösopimusta Etelä-Afrikkaan ja Boliviaan. Jännittävää nähdä, mitä nämä yhteistyökuviot tuovat mukanaan yrittäjyydestä kiinnostuneille opiskelijoillemme, opettajillemme ja asiantuntijoillemme. 

Erään kahvitauon aikana Pasilan kampuksella pohdimme Haaga-Helia StartUp Schoolin tiimissä, kuinka mukava olisi tietää, miten muut Suomen ammattikorkeakoulut edistävät yrittäjyyden ”ilosanomaa”; miten niissä kannustetaan, ohjataan ja tuetaan opiskelijoita yrittäjyyteen. Tuosta tuumasta toimeen ryhdyttyäni kontaktoin Haaga-Helian ulkopuolelta jokaisen Suomen ammattikorkeakoulun yrittäjyyden parissa työskentelevän henkilön. 23:sta ammattikorkeakoulusta kyselyyn vastasi 13 ammattikorkeakoulua, ja vastaamattomien osalta selvitin tilanteen ammattikorkeakoulun verkkosivujen kautta.  

Käyn seuraavaksi läpi tuloksia ja niistä tekemiäni päätelmiä liittyen yrittäjyyden edistämisen hyviin käytänteisiin. 

Polku yrittäjyyteen käy opintojen kautta  

 Vaikuttaisi siltä, että ammattikorkeakouluissa yrittäjyyttä edistetään tyypillisimmin erilaisten yrittäjyyspolkujen, kurssien tai jopa kokonaisten koulutusohjelmien kautta.  

Haaga-Heliassa yrittäjyyttä edesautetaan NY Start Up -ohjelmassa, jossa opiskelijat perustavat opintojakson ajaksi oikean yrityksen. Ideoiden testilaboratoriona toimiva yritys tarjoaa mahdollisuuden soveltaa työelämätaitoja käytäntöön ja antaa opiskelijalle kuvan siitä, millaista on työskennellä omassa tai pienessä yrityksessä. Lisäksi StartUp Schoolin kolmen yrittäjyyspolun vaiheen (valinnaisia opintoja) kautta yrittäjyysvalmiuksien ja -osaamisen kehittämiseen on tarjolla 65 opintopistettä. Yrittäjyyttä voi näiden lisäksi opiskella liiketalouden koulutusohjelmassa myös syventävinä opintoina.  

Muissa ammattikorkeakouluissa on päädytty vastaavanlaisiin ratkaisuihin. Esimerkiksi Saimiassa on Yrittäjäksi ammatillisesta koulutuksesta -hankkeen myötä kehitetty yrittäjyyspolku ja verkko-opintoja yhdessä Saimaan ammattiopisto Sampon kanssa. Tamkissa ja Jamkissa on puolestaan molemmissa tarjolla kaksi tutkintoon johtavaa yrittäjäkoulutusta. Kamkissa ryhdyttiin puolitoista vuotta sitten rakentamaan yrittäjyys- ja innovaatiopolkua, ja siellä opiskelijoiden ohjaus yrittäjyys- ja innovaatiopolulle tapahtuu heti opintojen alussa. Kareliassa neljään vaiheeseen jaetun yrittäjyyspolun tarkoituksena on puolestaan tarjota kaikille opiskelijoille avoimia palveluita ja opintojaksoja.  

Laureassa yrittäjyys on mukana jokaisen alan perus- ja täydentävissä opinnoissa. Yrittäjyyttä opetetaan kaikkien alojen opiskelijoille avoimen Laurea StartUp -opintokokonaisuuden alla. Humakissa ja Centriassa yrittäjyyteen kannustetaan puolestaan oman yritystoiminnan opinnollistamisella ja Nuori yrittäjyys (NY) -toiminnalla. 

Samkissa yrittäjyyttä on lähdetty viemään eteenpäin kokonaisella yrittäjän koulutusohjelmalla, joka tähtää yrityksen perustamiseen tai olemassa olevan yrityksen toiminnan kehittämiseen. Ohjelman tavoitteena on oppia yrittäjyydestä, työnantajana toimimisesta, tiimityöstä, verkostoitumisesta sekä liiketoiminnan osa-alueista, kuten rahoituksesta, taloudesta, lainsäädännöstä ja markkinoinnista. Oamkissa kulttuurialan ylempi amk-tutkinto-ohjelma Education Entrepreneurship yhdistää koulutuksen, yrittäjyyden sekä palvelumuotoilun ja innovoinnin. 

Diakissa lähdettiin tänä vuonna kartoittamaan opiskelijoiden yrittäjyysintentioita toteuttamalla ammattikorkeakoulussa laaja yrittäjyyskysely. Tulosten perusteella siellä tullaan esittämään systemaattinen yrittäjyyden intentioiden tunnistamisen malli ja muotoillaan opiskelijoiden yrittäjyyden intentioita tukevat ja Diakin erityispiirteisiin soveltuvat palveluekosysteemit. 

Yrittäjyyspolut ja kurssit ovat usein luontevin tapa tuoda yrittäjyys mukaan ammattikorkeakoulujen opintotarjottimelle, koska näin opiskelijat pääsevät siihen kiinni heti opintojensa alusta asti. Opiskelijan sitoutumista opintoihin polkuopinnoissa ja yksittäisillä kursseilla helpottaa yrittäjyysopintojen kytkeminen suunnitelmallisesti mukaan opiskelijan opintoihin, esim. yrittäjyys-hopsin (yrittäjyysopintosuunnitelman) kautta kuten Xamkissa on tehty.  

Yrittäjyyttä edistetään hautomalla ja kiihdyttämällä 

Kun opiskelijalla syttyy kipinä yrittäjäksi ryhtymiseen, ja pilke silmäkulmasta muuntuu liikeideaksi, ammattikorkeakouluissa opiskelijoiden liikeideoiden kaupallistamista ja yritystoiminnan kehittämistä edistetään yrityshautomoissa ja -kiihdyttämöissä. Haaga-Helia StartUp Schoolissa opiskelijoiden yritystoiminnan kehittämisen tukena on 15 coachia ja mentori- sekä bisnesenkeliverkosto.  

Vamkissa vastaava tapahtuu Vaasan yliopiston kanssa yhteisessä kasvuyrittäjyyshautomossa ja Samkissa puolestaan 21 vuotta vanhassa yrityskiihdyttämössä, johon tuleva opiskelija saa oman kiihdyttämömentorin. Turun amkin yrityskiihdyttämön yhteydessä toimii myös erillinen, edistyksellinen yrittäjäyhteisö, jossa opiskelija valmistuu korkeakoulututkinnon suorittaneeksi asiantuntijaksi ja saa yrityksensä liiketoiminnan vauhdikkaaseen alkuun. Laureassa ja Jamkissa toimii puolestaan erillinen esihautomo-ohjelma. 

Tilastot hautomo- ja kiihdyttämötoiminnan puolesta yrittäjyyden edistämiseksi puhuvat puolestaan. Esimerkiksi Samkissa 21 vuoden ikäisessä yrityskiihdyttämössä on perustettu 289 yritystä, ja Oulu amkin yrityshautomossa on vuosien 2012–2015 aikana startannut 65 uutta yritystä. JAMK Generatorissa on puolestaan vuosina 2010–2014 kaupallistettu 6 tuotetta, tehty 33 keksintöilmoitusta, 174 ideailmoitusta, muotoiltu 5 palvelutuotetta liikeidean kehittämiseksi ja perustettu 71 uutta yritystä.  

Ketteriä väyliä yrittäjyyteen yhteistyössä 

Ammattikorkeakoulut ovat varsin erinomaisia, ketteriä ja joustavia väyliä yrittäjyyteen. Yrittäjyyden opintoja tuotetaan paitsi yksittäisissä ammattikorkeakouluissa myös ammattikorkeakoulujen (3amk) välillä sekä eri koulutusasteiden kesken (EduFutura Jyväskylä).  

Haaga-Heliassa aiemmin hankittua osaamista tunnistetaan ja tunnustetaan (aHottis). Lisäksi olemme perustaneet yrittäjyyden ohjausryhmän ohjaamaan yrittäjyyden kehittämistä ja kehittymistä. Haaga-Helia StartUp Schoolissa toimintaa tehdään yhteistyössä yksiköiden, koulutusohjelmien, opiskelijoiden ja alumnien sekä yhteistyökumppaneiden ja partnereiden kanssa. 

Humakissa opintoja ja yrittäjyyttä yhdistetään opinnollistamalla. Lapin amkissa ja Seamkissa opintoja suunnitellaan ja tuotetaan tiiviissä yhteistyössä ammattikorkeakoulun toiminta-alueen yrittäjien kanssa yritysten erityisominaisuudet ja -vaatimukset huomioiden. Arcadassa Yrityskeidas Oasis liittyy kiinteästi yrittäjyysopintojen kursseihin ja toimii tärkeänä kohtauspaikkana. Muun muassa Metropoliassa ja Lamkissa yrittäjyyden opinnoissa tehtävät projektit kytkevät ne valtakunnallisesti ja kansainvälisesti yhteistyöhön kehittämään opintoja ja kehittymään opettajuudessa ja tavassa opettaa yrittäjyyttä.  

Ammattikorkeakoulut edistävät aktiivisesti yrittäjyyttä

Vaikka joillakin ammattikorkeakouluilla yrittäjyys on opinnoissa mukana vain yksittäisten kurssien muodossa, on jokaisella yrittäjyys linjattu jollakin tavalla, enemmän tai vähemmän. 

Yrittäjyysopintojen tuottaminen ja kehittäminen vaatii resursseja, joiden moni vastaaja kertoi ammattikorkeakoulustaan puuttuvan. Hengästyttävää silti, miten paljon Suomen ammattikorkeakouluissa yrittäjyyden edistämiseksi tehdään, ja millainen kansainvälinen maine Suomen ammattikorkeakouluilla on kansainvälisesti tällä saralla. Mahtavaa asua tässä 100-vuotiaassa itsenäisessä Suomessa, jossa yrittäjyyden taitoja opetetaan ja yrittäjyyttä tuetaan näin mittavasti ja esimerkillisesti! 

 

Kirjoittaja on StartUp Schoolin yhteyspäällikkö Johanna Pitkänen.

 

 

 

 

 

E-Signals tarjoaa sisältöjä Haaga-Helian osaamisalueilta kiinnostavasti ja vaikuttavasti. Onko mielessäsi juttuidea? Ota yhteyttä julkaisut@haaga-helia.fi.

Haaga-Helia Julkaisutoiminta

E-Signals tarjoaa sisältöjä Haaga-Helian osaamisalueilta kiinnostavasti ja vaikuttavasti. Onko mielessäsi juttuidea? Ota yhteyttä julkaisut@haaga-helia.fi.

Kommentoi

Your email address will not be published. Required fields are marked *