Luovalla alalla tarvitset asennetta ja energiaa
Haaga-Helia Julkaisutoiminta 1.2.2018

Työharjoittelijasta projektipäälliköksi

Luovan toimiston Krean opiskelija Milka Koskela aloitti työharjoittelijana sosiaalisen median toimistolla Kuriolla huhtikuussa ja toimii tällä hetkellä projektipäällikkönä. Kahta samanlaista työpäivää ei Kuriolta löydy. Tehtävät vaihtelevat laidasta laitaan: sometyöpajan vetämisestä perinteisiin asiakastapaamisiin. Et tiennyt aamulla tekeväsi tätä, kuuluu yksi kuriolaisten motto.

“Mainostoimistossa suurin osa projekteista mitataan kuukausissa, mutta someen erikoistunut Kurio elää nopeammassa syklissä – Kuriolla puhutaan usein viikoista, toisinaan päivistä”, Milka kertoo.

“Työssä joutuu välillä painimaan epämukavuusalueella, mutta fiilis yleensä vain paranee projektin edetessä. Luova ilmapiiri, samanlaiset arvot ja hyvä yhteishenki auttavat selviytymään pienen toimiston ripeässä työtahdissa.”

Luovalla alalla asenne ratkaisee

Milkan mukaan hyvä organisointikyky on välttämätön, koska usein on monta projektia meneillään yhtä aikaa. Työn monipuolisuuden takia täytyy myös olla valmis heittäytymään, sillä koskaan ei tiedä, mitä päivä tuo tullessaan. Luovalla alalla on tärkeää olla kiinnostunut ja ajan hermolla some-ilmiöistä. Lisäksi pitää jatkuvasti seurata omia asiakkaita eri kanavissa sekä heidän kanssaan kilpailevia yrityksiä.

Työharjoittelupaikkaa hakeville krealaisille Milka haluaa painottaa, että oleellisinta ei ole mitä ohjelmia osaa käyttää, vaan oppimisen halu ja innostunut asenne ratkaisevat. Toisaalta esimerkiksi Adoben ohjelmien perustaidot toimivat hyvinä valttikortteina työnhaussa.

Erotu eduksesi! Milkan täsmävinkit luovalle alalle:
1. Ole superaktiivinen ja lähde ajoissa liikkeelle!
2. Räätälöi hakemus aina hakemaasi paikkaan
3. Seuraa kiinnostavia yrityksiä somessa ja hyödynnä niitä esimerkkinä ja inspiraationa
4. Päivitä Linkedln ja hyödynnä omat kanavat osana CV:tä
5. Julkista oman elämäsi tähtihetket: jos olet tarjoillut Carl Philipille (kuten Milka), tuo se esiin!

Suosittelen hakemaan töihin toimistomaailmaan!
Milka Koskela, projektipäällikkö, Kurio

 

Tekstin ovat kirjoittaneet krealaiset Minna-Maria Kaukonen, Kirsikka Jaakola, Iina Konttinen, Ida Nuortie, Jesse Karjalainen ja Nella Makkonen. Krea on Haaga-Helian mainonnan ja yritysviestinnän opiskelijoiden luova toimisto, joka tarjoaa palveluita kuten media-, markkinointi-, ja viestintäsuunnitelmia, some-kampanjoita, tapahtumia ja tutkimuksia. http://www.krea.fi/.

E-Signals tarjoaa sisältöjä Haaga-Helian osaamisalueilta kiinnostavasti ja vaikuttavasti. Onko mielessäsi juttuidea? Ota yhteyttä julkaisut@haaga-helia.fi.

Haaga-Helia Julkaisutoiminta

E-Signals tarjoaa sisältöjä Haaga-Helian osaamisalueilta kiinnostavasti ja vaikuttavasti. Onko mielessäsi juttuidea? Ota yhteyttä julkaisut@haaga-helia.fi.

Kommentoi

Your email address will not be published. Required fields are marked *