Dialogia osaamisesta: Opinnollistaminen vaatii vielä malttia tutkimusyliopistossa
Haaga-Helia Julkaisutoiminta 6.6.2018

Opiskelijan korkeakouluopintojen aikainen työ saattaa kerryttää opiskeltavaan alaan ja sen eri substansseihin arvokasta osaamista. Kykeneekö korkeakoulu kuitenkaan tunnistamaan ja tunnustamaan autenttisessa työssä kertynyttä osaamista osaksi henkilön opintoja ja opintopisteitä? Työn opinnollistamisen prosessit tarjoavat tähän yhden mahdollisuuden.

Opiskelijan työnteon opinnollistamista on kehitetty pitkään ammattikorkeakouluissa, mutta yliopistoissa se on selvästi uudempi asia niin käsitteenä kuin käytäntönä. Toteemi-verkostohanke kehittää opinnollistamisen ratkaisuja kuudentoista ammattikorkeakoulun ja kahden yliopiston kanssa. Tässä puheenvuorossa pitkän linjan kehittäjä ja Haaga-Helian yliopettaja Kimmo Mäki keskustelee opinnollistamisen esimakuun päässeen Helsingin yliopiston lehtorin Leena Ripatti-Torniaisen kanssa.

Kimmo: Korkeakoulujen rakenteelliset yhteenliittymät saavat mediassa suurta huomiota. Korkeakoulun suhde työelämään on ollut keskeinen tekijä ammattikorkeakoulut ja yliopistot erittelevässä duaalimallissa. Korkeakoulukentällä on käyty vilkasta keskustelua siitä, syöttääkö korkeakoulu valmistuvat opiskelijansa työelämän muotoiltaviksi. Samoin on pohdittu, sitoutuuko korkeakoulu työelämän kanssa vuorovaikutteiseen suhteeseen hankkeiden, harjoittelujen ja opinnäytteiden kautta vai pyrkiikö se löytämään luontevia kytköksiä korkeakoululähtöisten, työpaikkalähtöisten ja opiskelijalähtöisten toimintatapojen kautta. Loppujen lopuksi korkeakoulujen työelämäsuhteen laadussa ja laajuudessa on kysymys siitä, miten osaaminen ymmärretään korkeakouluissa: miten sitä kehitetään ja edistetään ja missä sitä mahdollistetaan? Se, miten opinnollistaminen mielletään, on osa työn ja oppimisen integraation laajempaa jäsennystä.

Leena: Aivan! Tutkimusyliopistossa teoreettisten yliopisto-opintojen ja työelämän pedagoginen lähentäminen on ajoittain nuoralla tanssimista, jossa sanavalinnoilla voi estää tai edesauttaa horjahduksia. Opinnollistaminen on tällainen sana. Se on meille uusi käsite, jonka tavoitteet kannattaa avata laajoissa asiayhteyksissä ja merkitys hahmottaa yhteisessä keskustelussa toteutuvan sanoittamisen kautta. Tämän olen huomannut työskennellessäni teeman parissa osana Helsingin yliopiston koulutusohjelmauudistusta. Mahdollistan koulutusuudistuksen toteuttamista valtiotieteellisessä tiedekunnassa laajan tiedekunnan yliopistonlehtorina. Helsingin yliopiston uusien tutkintojen selvimpiä muutoksia ovat kaikkiin tutkintoihin pakollisina sisältyvät työelämä- ja asiantuntijuusopinnot, joiden laajuus kanditutkinnossa on 10 op ja maisterintutkinnossa 5–15 op.

Yliopiston uudet tutkinnonosat ajankohtaistivat kertaheitolla uudenlaisten opetus- ja oppimisratkaisujen tarpeen. Tämä prosessi havainnollisti, miten herkästä asiasta tutkimusyliopiston työelämäyhteydessä on kysymys. Minulle yhteistyössä on kyse ennen kaikkea pedagogisista ratkaisuista, joiden myötä tutkintojen teoreettista ja käsitteellistä sisältöä opiskellaan autenttisten tilanteiden ja tapahtumien kautta, vuorovaikutuksessa yliopiston ulkopuolisten edustajien kanssa ja omaa toimintaa tarkastellen. Uusille tutkinnonosille löytyy tutkimusperusta esimerkiksi professori Päivi Tynjälän työssä, jossa teoreettisen osaamisen ja yliopiston ulkopuolella kehittyvän osaamisen pedagoginen tukeminen yhdistetään samaan prosessiin. Samaan integratiiviseen pedagogiikkaan voitaisiin nojautua kaikessa opetuksessa tekemättä jyrkkää eroa tieteenalakohtaisten opintojen ja työelämä- ja asiantuntijuusopintojen välille. Vielä nyt uudet opinnot kohtaavat usein kuitenkin ennakkoluuloja, ja ne saatetaan mieltää tunkeutumisena yliopiston ja tieteen autonomian alueelle.

Opiskelijan työnteon opinnollistaminen on tästä lähtökohdasta retorisesti räjähdysherkkä ehdotus. Koulutusohjelmissa on jo nyt totuttu rutiininomaisesti hyväksilukemaan opiskelijan jo toteutunut työkokemus työharjoitteluna. Opinnollistaminen mahdollistaisi tutkinnon työelämäjaksolle puolestaan eteenpäin suuntautuvan ja tutkinnon osaamistavoitteisiin kiinnittyvän suoritusmuodon. Opinnollistaminen olisi siten pedagogisesti selvästi perustellumpi ratkaisu kuin jo toteutuneen työnteon hyväksilukeminen.

Kimmo: Luulen, että kenkä puristaa siksi, että tieteellinen ja työssä hankittu osaamisen koetaan olevan etäällä toisistaan. Olemme kehittäneet ammattikorkeakouluverkostoissa osaamisperustaisuutta vuodesta 2010 alkaen aktiivisesti ja joutuneet pohtimaan korkeakoulumaisuutta alusta alkaen. Teoria, viitekehys, miten sitten kutsummekaan koulutuksesta saatavaa tietoperustaa, on luonnollisesti keskeinen korkeakoulumaisuuden tunnusmerkki. Meille Haaga-Heliassa se on reflektion väline, jäsentäjä, peilaava sapluuna, joka toimii vuorovaikutuksessa työelämän ilmiöiden kanssa. Vuoropuhelu tiedon ja taidon tai teorian ja käytännön välillä edellyttää sekä oppijalta että asiantuntijalta tutkivaa ja kehittävää työotetta. Tämä on lähtökohta amk-opiskelulle.

Ammattikorkeakoulussa hyväksilukeminen erotetaan työn opinnollistamisesta. Hyväksilukeminen on toteava prosessi, jossa muualla hankittu opintokokonaisuus tai muu vastaava hyväksytään osaksi opiskelijan nykyisiä opiskeluponnisteluja. Onnistuessaan opinnollistaminen yhdistää teorian ja esimerkiksi työ- ja järjestökentiltä hankittavan uuden osaamisen.  Ohjaajan tehtävä korostuu silloin, kun oppija opettelee reflektoimaan alan teoriaa aitoon työelämän ilmiöön, toimintaan. Asiantuntijaosaamisen kehittymisessä ollaan tuolloin oleellisen äärellä. Opiskelija kehittää kykyään yhdistää teoriaa ja käytäntöä ja samalla hän kehittää työtään ja haastaa alan tutkimusta. Parhaimmillaan opinnollistaminen voi antaa uusia täkyjä tutkimusperustaiseen työskentelyyn, eikö?

Leena: Kyllä! Tutkimusyliopiston uudet työelämä- ja asiantuntijuusopinnot kannattaisi tunnistaa yliopiston yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen muotona ja mahdollisuutena saada uutta näkemystä tutkimukseen. Työelämäjakson vaihtoehdot valtiotieteellisen tiedekunnan opetussuunnitelmassa 2017–2020 ovat: 1) Työelämäprojekti joko ohjelmien omina projekteina tai tiedekunnan koordinoimana opetuksena yritysyhteistyön kautta, 2) vapaaehtoistoiminnassa toteutuva työelämäjakso, jonka ohjeistuksessa harjoittelemme opinnollistamista, 3) työkokemus tai yliopiston tukema korkeakouluharjoittelu ja 4) koulutusohjelmien omasta opetuksesta tunnistetut työelämäjaksoiksi sopivat kurssit. Työelämäjaksoa ja kaikkia opintoja tukee meillä lisäksi uusi pakollinen asiantuntijavalmiuksien kehittymistä vahvistava opintojakso.

Koska työelämä- ja asiantuntijuusopintoja sisältyy sekä alempaan että ylempään yliopistotutkintoon, tiedekuntamme suosittelee korkeakouluharjoittelua vasta maisterivaiheessa. Kandivaiheessa korostuvat siten lyhyet työelämäjaksot opetussuunnitelman muiden vaihtoehtoisten opintojen kautta. Millaista lisäarvoa opinnollistamisen näkökulma toisi opetussuunnitelmaamme?

Kimmo: Työelämäjaksonne sapluuna on mainio väline korkeakouluoppimisen ja työn yhdistämiseen. Kyse on vain siitä, miten miellätte yliopistossa sen mahdollisuudet: millaiset odotukset ja tavoitteet sille asetatte ja millaisia asiantuntijoita haluatte kouluttaa? Uskon, että kaikissa vaihtoehdoissa teorian ja käytännön kytkös on oleellinen, ja sen analysoiminen, tutkiminen ja tulkitseminen edellyttää tutkivaa ja kehittävää työskentelyä. Juuri se olisi kandivaiheen lyhyissä työelämäjaksoissa oiva toimintamalli. Työelämäjaksothan ovat itse asiassa henkilökohtaisia ”mikrotoimintatutkimuksia”. Opinnollistamisen lisäarvoa koskevaan kysymykseesi vastaan kuten pragmatisti vastaisi: ”Tiedolle ja teorioille syntyy merkitys vasta, kun niitä soveltavat ympäristössään toimivat elävät olennot.”

Leena: Uusien tutkinnonosien selvänä haasteena on tutkimusyliopistossa se, että työelämä- ja asiantuntijuusopintojen ei voi edellyttää vievän kovin paljoa opettajien aikaa. Mikä on opettajan tärkein tai tärkeimmät tehtävät silloin, kun opiskelijan työntekoa opinnollistetaan?

Kimmo: Ohjaus, ohjaus, ohjaus. Myös yliopiston opettaja ohjaa oppimisen taitoihin. Mitä enemmän työelämä- ja asiantuntijuusopintoja edeltävissä vaiheissa on opiskeltu sekä harjoiteltu tutkivaa ja kehittävää työtapaa ja oppimista, sitä vähemmän opettajan tarvitsee vuodattaa pedagogista hikeään. Mitä tulee opinnollistamisen termiin, sitä ei ole pakko käyttää, jos samaan päästään notkeammin muun käsitteen kautta. Voimia opetuksen uudistamiseen antaa se, että työssä toteutuvan osaamisen kehittyminen ja sen merkityksen tunnustaminen ja opinnollistaminen eivät ole opintojen pinnallistamista. Päinvastoin!

 

Kirjoittajat ovat Haaga-Helia Ammatillisen opettajakorkeakoulun yliopettaja Kimmo Mäki (KTT, KL) ja Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan yliopistonlehtori Leena Ripatti-Torniainen (FT, opettajan pedagoginen pätevyys).

 

E-Signals tarjoaa sisältöjä Haaga-Helian osaamisalueilta kiinnostavasti ja vaikuttavasti. Onko mielessäsi juttuidea? Ota yhteyttä julkaisut@haaga-helia.fi.

Haaga-Helia Julkaisutoiminta

E-Signals tarjoaa sisältöjä Haaga-Helian osaamisalueilta kiinnostavasti ja vaikuttavasti. Onko mielessäsi juttuidea? Ota yhteyttä julkaisut@haaga-helia.fi.

Kommentoi

Your email address will not be published. Required fields are marked *