Kuhinaa, pöhinää, puhetta, kommentteja ja manifestimaisia ulostuloja. Näitä kaikkia on esiintynyt ilmiön, käsitteen, kuuman perunan jatkuvan oppimisen ympärillä. Ulostuloissa on todettu työn trendien haastavan oppimisen, sen rakenteet ja instituutiot. Teknologian nopea kehitys muokkaa työnteon kulttuuria yhä enemmän. Uudet teknologiat eivät kykene täysin korvaamaan työvoimavajetta. Perinteisiä työtehtäviä katoaa ja uusia, hybridimäisiä syntyy.

Tätä maisemaa on ollut jäsentämässä opetus- ja kulttuuriministeriön osaamisen tulevaisuuspaneeli. Keskiössä on osaaminen, sen nopea päivittäminen ja uudet osaamisyhdistelmät. Kyky tulkita tarpeita ja nähdä ennalta tulevia osaamissignaaleja ja skenaarioita ovat avaintekijöitä osaamiskysymyksessä.

 

Osaamisen aika

Jatkuvan oppimisen kulttuuri nähdään osin vastauksena moninaiselle muutosvyörylle. Katseet kääntyvät koulutusjärjestelmäämme. Sen toivotaan ja odotetaan olevan vaihtoehtojen tarjoaja jatkuvan oppimisen suhteen.

Olin lokakuussa Sitran järjestämässä työskentelypäivässä, jossa moniammatillisen asiantuntijajoukon kanssa työstimme jatkuvan oppimisen ilmiötä. Tämä oli osa Sitran uutta Osaamisen aika -avainalueen toimintaa. Sitra toimii avainalueella sillanrakentajan roolissa kokonaiskuvan hahmottamiseksi ja yhteisen tulevaisuuskuvan rakentamiseksi pohjautuen kentällä jo tehtyyn laajaan työhön.

Tilaisuudessa tarjoiltiin meille yksilö-, yhteisö- ja yhteiskuntatasoilta teesejä, jotka määrittäisivät jatkuvaa oppimista. Yksilönvelvollisuus, perusvalmiudet, osallisuus, ketään ei jätetä, jaettu asiantuntijuus, tarvelähtöisyys, kaikki mukaan, menestysstrategia, oppimisen arvo ja eheys. Kaikki teesit ovat haastavia ja synnyttivät tunteita sekä mielipiteitä joukossamme. Minut (ja monet muutkin) pysäytti teesien teesi –  Paradigmamuutos: ”Tarvitaan yhteiskuntaa läpileikkaavat osaamisen luomisen ja uudistamisen rakenteet, jotka mahdollistavat tulevaisuuden työelämän uudistumiskyvyn.” (Määrittely #paradigmanmuutos 9.10.2018 Sitran tilaisuudessa)

 

Todellinen muutos vai hoettu mantra?

Voiko jatkuva oppiminen todella olla paradigman muutoksen aikaansaaja? Vai käykö niin, kuten usein koulutussektoreilla, että värikkäiden ulostulojen jälkeen rakenteet pitävät pintansa ja muutos typistyy hankerahoituksen turvin onnistuneiksi piloteiksi?

Minulla on kuitenkin unelma:

Jatkuvan oppimisen maailmassa korkeakouluilla on tarjolla erilaisia koulutuksellisia ja valmennuksellisia väyliä. Opetussuunnitelma- ja koulutuspalvelurakenteet eivät ole rakennetut vain perinteistä tutkinto-opiskelua suosiviksi. Yksilölliset urapolut risteytyvät luontevasti useaan eri kertaan korkeakoulun kanssa ilman kynnyksiä. Hankittu osaaminen in-, non- ja formaalisektoreilta integroituu kokonaisuudeksi oppijan polulla. Tämän takaavat korkeakoulutasoiset uraohjauspalvelut.  Avoin korkeakoulutarjonta on muotoutunut muun muassa osaksi julkisen sektorin, elinkeinoelämän ja järjestökentän toimijoiden osaamisen kehittämistä.

Korkeakoulu on oivaltanut, että osaaminen ja oppiminen tapahtuvat verkostoissa ja työn konteksteissa. Siksi on syntynyt verkostomaisia tutkimus- ja kehittämisyhteisöjä. Näissä solmukohdissa korkeakoulut alueen muiden toimijoiden kanssa mahdollistavat monimuotoiset oppimisen reitit tutkinto-opiskelusta moduulimaisin valmennuksiin. Osaamisen kehittäminen on sidottu tutkimus- ja kehittämistoimintaan, jota oppivalla alueella yhdessä toteutetaan. Korkeakoulu tässä rihmastossa ei ole vain tekijä vaan myös ennalta näkijä.

Tässä olisi pohjaa sille todelliselle paradigmamuutokselle korkeakoulukentällä.

 

---

Kirjoittaja on Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Ammatillisen opettajakorkeakoulun yliopettaja Kimmo Mäki.