Dialogisuus ja muutoksen ymmärtäminen
Haaga-Helia Julkaisutoiminta 2.11.2018

Koulutusorganisaatioissa toimivat ohjaajat ja opettajat ovat muutoksen auttamisen ammattilaisia. Meidän kentillämme muutos toisessa ihmisessä saa aina jotenkin nimen ”oppiminen”. Oppimista on kokeiltu aikojen kuluessa määritellä kovin monin tavoin. Entä jos kokeilisikin pohtia ”muutosta”? Kun ajattelet ”muutosta”, mitä ajattelet?  

Kysyn tätä siksi, että jos toimii ohjaajana tai opettajana, omaa toimintaa ohjaa käsitys muutoksen logiikoista. Se, miten ymmärrän muutoksen, perustelee sen, miten toimin. Miten minun mielestäni ihmisen on mahdollista muuttua? Miten toisen ihmisen on minun mielestäni mahdollista tietoisesti vaikuttaa toisen ihmisen muutokseen? Vaikka et tietäisi, vastaat näihin opetus- ja ohjausteoissasi. Toki pitää koko ajan muistaa, että käyttöteoria voi todellakin olla jotakin muuta kuin on se, miten kuvittelen toimivani.  

 

Dialogisuus ja muutos 

 

Jos pyydän toisia tutkimaan asiaa, lienee paikallaan, että kerron oman näkökulmani. Näin ei tarvitse epäillä, että en olisi asiaa itse miettinyt. Olen miettinyt, mutta olen myös saanut toisilta runsaasti apua asioiden miettimiseen. Sellainen asia kuin ”dialogisuus” on siis jotenkin toiminut.  

Oman muutosajatteluni peruslähtökohtaa kuvaa hyvin Pekka Holmilta oppimani lause:  

”Muutos tapahtuu todennäköisimmin, kun ihmiset saavat tilaa ja vaihtoehtoja, kuin että ohjataan jotakin oikeaa kohti.” 

Itse uskon, että dialoginen käsitys tukee parhaiten ohjattavien muutosta. Tuo lause on yksi tapa kuvata dialogisen muutoskäsityksen perusta. Mitä tämä tarkoittaa ohjauksen kannalta? Mitä minun pitää tehdä, jotta toimin tämän suuntaisesti?  

 

Dialoginen oleminen ohjaustilanteessa 

 

Ohjaajan dialogiseen olemiseen ohjaustilanteessa voisi olla kaksi perusnäkökulmaa: uteliaisuus ja neutraalius. Molemmat voivat tuntua ensi alkuun pöljiltä ja osin myös mahdottomilta. Mehän tiedämme, että eivät ohjaustilanteet ole ohjaajan uteliaisuuden tyydyttämisen paikkoja. Erityisesti dialogisessa näkökulmassa tämä on selviö. Olemme ohjauksessa aina ohjattavan asialla. Tiedämme myös, että jos jokin on maailmassa vaikeata, niin neutraalius. Arvoja ohjauksessa on aina, ja tietenkin myös ohjaajan paikalle kantamia.  

Jos kuitenkin rohkenemme tutkia uteliaisuutta dialogisena asenteena, päädymme kysymään, ”mitä tämä on juuri näille ihmisille tässä?”. Dialogisina kysymme ohjattavien asioille antamia merkityksiä. Uteliaisuus yllyttää toista kertomaan, ohjaajalle ja itselleen. Samalla – vaikka aina olemme tässä ja nyt, jos dialogisina olemme – ymmärrämme, että ohjattavan konteksti on paljon enemmän kuin on tässä ja nyt. On myös muuta. Ohjaajan uteliaisuus yllyttää ohjattavaa tutkimaan tätä. Ohjaajan uteliaisuus yllyttää ohjattavan uteliaisuutta.  

Uteliaisuus kysyy. Uteliaisuus kysyy avoimin kysymyksin. ”Mitä ajattelet siitä, mitä juuri äsken kerroit?” (reflektiivinen kysymys). Se etsii merkityksiä, ei ongelmia. ”Mikä sai sinut kuitenkin tulemaan tänään tänne?” (voimavaralähtöinen kysymys).  Jos sitten asiakas ongelmaksi jonkin asian määrittää, se vain yllyttää uteliaisuuttani. Yhdessä asiakkaan kanssa tutkimme mahdollisuuksia, joilla mennään eteenpäin.  

Jos ajattelemme uteliaisuuden tuottamia näkökulmia, neutraalius alkaa tuntua entistä enemmän ongelmalta. Miten olla neutraali, kun toisen asiat herättävät tunteita, joissa on aina arvotuksia?  

Neutraaliutta auttaa se, että ohjaajana ymmärrän, että minä en omista sitä, mitä ohjattavat tuovat tilanteeseen. Sehän ei ole minun asiani. Me tutkimme yhdessä ohjattavan asiaa. Ja vielä, ne tulkinnat, jotka minussa heräävät, ovat todellakin vain minun käsityksiäni. Minun tulkinnoillani ei ole mitään tekemistä ohjattavan kanssa. Minun tulkintani eivät ole toisessa.  

Edellä sanottu on myös tietoteoreettinen lähtökohta. Kaikki nimittäin eivät tulkitse samalla tavalla. Esiymmärrykset, jotka tilanteisiin tuomme, ovat erilaisia. Tulkitsemme monin tavoin. Ohjaajakin voi olla samassa tilanteessa monta mieltä asioista. Ei-tietäminen on dialoginen asenne ohjauksessa. Ohjaajana en tiedä ohjattavan asiasta yhtään mitään. Molemmilla ohjaustilanteessa on siten myös aina oikeus vaihtaa mielipidettä.  

Edellisestä seuraa hauska perusohje: ”kytkeydy siihen, mitä toinen sanoo ja kysy sitä, mikä itsessä herää”. Ohjaajana minun tulee kiinnittyä ohjattavan sanoihin, tarkasti. Ja minun pitää ymmärtää pitää suuni kiinni – ja kysyä itseltäni sitä, mikä minussa ohjaajana herää.  

On siis olemassa kaksi tasoa, on reflektiivisyys ja on refleksiivisyys. Refleksiivisyys on jopa kehollinen reaktio, joka minussa ohjaajana tapahtuu, kun toinen asiaansa kertoo. Sen ei pidä purkautua sanoina. Sitä pitää tutkia. Pitää siis mennä reflektiivisen tasolle. Dialoginen ohjaaja tunnistaa sisäiset äänensä ja käsittää, että ne todellakin ovat sisäisiä ääniä. Sisäiset äänet ovat tulkintoja, joita teen. Näitä tulkintoja tulee tutkia. Dialogisella ohjaajalla on ohjaustilanteessa varsinainen kakofonia päässään. Kokonainen torviorkesteri soittaa kovin monia sävelmiä yhtä aikaa. Mutta suu pysyy kiinni riittävän pitkään.  

Tietenkään mitään sääntöä sille, miten pitkään tällainen peli jatkuu, ei ole. Sen kuitenkin voinee sanoa, että ohjaajien ja opettajien tyypillinen kehittymisen kohde on odottaminen, siis se, että malttaa olla hiljaa, että malttaa olla tyrkyttämättä omia viisauksiaan.  

 

Paluu peruslauseeseen 

 

Kirjoitan tähän uudelleen lähtökohtalauseeni:  

”Muutos tapahtuu todennäköisimmin, kun ihmiset saavat tilaa ja vaihtoehtoja, kuin että ohjataan jotakin oikeaa kohti.” 

Kun ohjaajalla on dialoginen asenne, hän osaa olla, yhdessä ohjattavan kanssa, utelias – ehkä kauniimmin sanottuna ”tutkiva” – ja neutraali, ohjaaja antaa ohjattavalle tilaa. Hän myös etsii, yhdessä ohjattavan kanssa, vaihtoehtoja. Vaihtoehdot tarkoittavat tässä monenlaisia mahdollisuuksia.  

Kun ohjaaja tai opettaja on dialoginen, hän toimii toisten mahdollisuuksien kätilönä. ”Kätilöhän” on kaikille tuttu sana Platonin Sokrateelta. Sokrates ”kätilöi” toisesta esiin viisautta. Jotenkin uskon, että ihmisessä voi tapahtua muutosta, jos hän itse synnyttää oman viisautensa. Ohjaaja voi tätä auttaa.  

Kätilöin siis nyt sinua kysymään itseltäsi, mitä minä ymmärrän muutoksella? Ja miten minun on mahdollista vaikuttaa toisen muutokseen, parhaalla mahdollisella tavalla?  


Kirjoittaja Mika Saranpää toimii koulutuspäällikkönä Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa.

 

Lähteet 

Holm, Pekka, luento 6.2.2013 (painamaton lähde).  

Holm, Pekka: Elävien olentojen johtaminen ja inhimilliset prosessit. http://www.dialogic.fi/wp-content/uploads/pdf/julkaisut/ELAVIEN_OLENTOJEN_JOHTAMINEN.pdf  

Platon: Theaitetos (148d-149a). Teokset 3. Otava, Helsinki 1999.  

E-Signals tarjoaa sisältöjä Haaga-Helian osaamisalueilta kiinnostavasti ja vaikuttavasti. Onko mielessäsi juttuidea? Ota yhteyttä julkaisut@haaga-helia.fi.

Haaga-Helia Julkaisutoiminta

E-Signals tarjoaa sisältöjä Haaga-Helian osaamisalueilta kiinnostavasti ja vaikuttavasti. Onko mielessäsi juttuidea? Ota yhteyttä julkaisut@haaga-helia.fi.

Kommentoi

Your email address will not be published. Required fields are marked *