Siirry sisältöön
Nimellä on väliä – myös palvelumuotoilussa

Kirjoittajat:

Satu Harkki

lehtori
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 18.03.2019

Tämä tuli osoitettua jälleen, kun myynnin koulutusohjelman opiskelijat osallistuvat Innoduelin osallistavaan ja yhteisölliseen kehittämiseen perustuvaan digityökalun palvelumuotoiluun. Keskeisenä tehtävänä oli kuvata potentiaalisia yritysasiakas- ja käyttäjäryhmiä sekä näiden palvelusta saamaa hyötyä. Prosessissa syntyi oheistuotteina monta uutta nimeä.

Palvelumuotoilu on jatkuva prosessi, jossa luodaan ja kehitetään asiakkaalle arvoa tuottavaa palvelua.  Kyseessä voi siis olla täysin uusi palvelu tai jo olemassa oleva palvelu, jota jatkojalostetaan. Tärkeä osa palvelun kehittämistä on prototyyppien tekeminen ja palvelun konkretisointi asiakkaalle sopivaksi. Koska palvelu on osin aineetonta, luodaan jotain fyysistä näkyvää tai kuuluvaa, josta asiakas kiinnostuu. Palvelun nimi on keskeinen osa konkretisointia.

Palvelukehityksen aikana palvelun nimi syntyy usein osana kehitystyötä.  Välillä sopivan nimen löytäminen kestää pidempään, saatetaan esimerkiksi perustaa nimikilpailu tai kysyä asiakkaalta. Koska palvelusta pitää pystyä puhumaan yrityksen sisällä jo varhaisessa vaiheessa, aletaan usein palvelua kutsua jollakin ”työnimellä”. Tästä usein intuitiolla syntyvästä ”rakkaan lapsen” työnimestä voi hyvinkin muodostua lopullinen palvelun nimi.

Seuraavassa on lueteltu myynnin opiskelijoiden kehittämiä Innoduelin digityökalun työnimiä ja arvolupaussloganeita, joita opiskelijat hyödynsivät kehitystyön tulosten esittelyssä Innoduelin Jussi Simolinille:

  • Innoduel Engagement -Yksi tiimi, yksi missio
  • InnoFeedback – Rehellistä palautetta palkiten
  • InnoApp Problem Solver for Business
  • InnoSteps – Joukossa on viisaus- pitää vain osata kysyä
  • Innoduel Polku – Meidän avulla olette samalla polulla
  • Innoduel Togetherness – Yhteisöllisyyden työkalu
  • Innoduel 4U – Tyytyväisempien työntekijöiden kautta parempi tulos

Nimi auttaa osana kehitysprosessia fokusoitumaan oikein, luo mielikuvia palvelun hyödystä ja parhaimmillaan mahdollistaa tarinan kertomisen asiakkaalle.


Lisätietoja:

Satu Harkki, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, satu.harkki@haaga-helia.fi

Jussi Simolin,  Innoduel: https://www.innoduel.com/fi