Tässä kirjoituksessa Z-sukupolven opiskelija on lauseen huutomerkki. Tarinassa pääroolin saa opiskelija, ja keskiössä on hänen oppimisensa auttaminen. Kiehtovaksi Z-sukupolven oppimista tukevan opetus- ja ohjaustoiminnan tarkastelun tekee myös suuri kysymysmerkki, joka vielä tutkimuksen puutteellisuuden vuoksi asemoituu samaan lauseeseen 1995–2010 syntyneiden ”zetojen” kanssa. Tarinalla on aina monta puolta, vaikka tässä kirjoituksessa Z-sukupolvi kategorioidaan tietynlaiseksi mustavalkoisuuteenkin syyllistyen. Tämä tietoinen valinta nostakoon esiin jotakin olennaista, jota on mahdollista arvioida tarkemmin jokaisen yksittäisen opiskelijan kohdalla.

Diginatiivi sukupolvi Z

Z-sukupolven tarina ei ole tuolla jossakin tulevaisuudessa. Sukupolven aikajanan alkupäässä syntyneet zetat soljuvat jo työelämässä, kun taas myöhemmin syntyneet käyvät vielä peruskoulua. He ovat opiskelijoitamme ja oppimisyhteisöjemme jäseniä. Mutta mitä tiedämme heistä? Osaammeko auttaa heitä oppimaan?

Zetoille elämää ilman sosiaalista mediaa ei ole koskaan ollut. Z-sukupolvea ja heidän käsitystään elämästä ja ihmisten välisistä suhteista kuvaa yleisesti diginatiivisuus. Ajan muutokset määrittävät pelkistetysti sen, millaisessa maailmassa eletään. Vuonna 1995 tuli World Wide Web ja Z-sukupolven aikakausi alkoi. Koulutuksessa tämä tarkoittaa, että opiskelijoiden kokemusmaailman huomioimiseksi digipedagogiikka on väistämätöntä. Jos opetus ja ohjaus eivät jollakin tapaa kiinnity digitaaliseen maailmaan, ne eivät kosketa eivätkä vaikuta oppimista. Digipedagogiikan osaamisen kehittäminen onkin yksi keskeinen ammattitaitovaatimus myös opettajankoulutuksessa. Digiympäristössä toimiminen on lähtökohta puhua samaa kieltä Z-sukupolven opiskelijoiden kanssa.

Ohjauksessa ja opetuksessa voidaan päätyä yksioikoiseen tulkintaan opiskelijoiden digiosaamisen tasosta. Teknologian hallinta ei tarkoita, että heillä olisi riittävät taidot esimerkiksi rajata ja arvioida jatkuvaa tietotulvaa tai soveltaa vuorovaikutteista nettikäyttäytymistään tosielämän tilanteissa. Jotta opiskelijoiden oppimista voidaan auttaa, on ymmärrettävä laajemmin, keitä zetat ovat. Miten sosiaalisen median aikakausi on muokannut heidän olemistaan ja odotuksiaan? Millaisia he ovat opiskelijoina?

Mediatutkijat Corey Seemiller ja Meghan Grace (2014) toteuttivat laajan korkeakouluopintojaan aloittaville opiskelijoille suunnatun kyselyn valottaakseen sitä, mitä Z-sukupolvi itsestään ja elämästä ajattelee. Sosiaalisen median avara maailma on johtanut siihen, että globaali on heille normaalia mahdollisuuksineen, uhkineen ja pelkoineen. Huoli ilmastonmuutoksesta sekä kokemukset rasismista ja nettikiusaamisesta ovat heille todellisuutta. Epävakaa taloustilanne ja vaihteleva työmarkkinatilanne heittävät heidän silmilleen työttömyyden uhan. Z-sukupolven opiskelijat ovatkin aiempia sukupolvia vahvemmin yrittäjähenkisiä, oman työnsä muotoilijoita. He haluavat myös omalla työllään muuttaa maailmaa. He ovat eläneet koko elämänsä jatkuvien ärsykkeiden ja innovaatioiden keskellä. He janoavat tietoa paljon ja nopeasti. He ovat tottuneet muutokseen, ja se määrittää osaltaan myös heidän epälineaariasia oppimispolkujaan. (Seemiller ja Grace 2014.)

Oppimista digitaalisessa ympäristössä ja sen ulkoreunoilla

Z-sukupolvi käyttää enemmän aikaa sosiaalisessa mediassa kuin missään muussa aktiviteetissa. Kasvattajat ovat huolissaan sosiaalisen median vaikutuksista Z-sukupolven terveyteen. Huoli ei ole aiheeton, sillä tutkimuksissakin (McCrindle 2014) todettu verrattain huono fyysinen ja henkinen terveys on yksi syy, jonka vuoksi sosiaalisen median uhkia ja mahdollisuuksia Z-sukupolven oppimisessa tarkastellaan koulutuksen kentällä yhä enemmän. Samaan aikaan suomalaisista nuorista suurin osa kertoo itse voivansa hyvin. Liittyykö sosiaalisen median toimintaympäristöön joitakin sellaisia nuoria vahvistavia tekijöitä, joita emme osaa vielä opetuksessa ja ohjauksessa riittävästi tunnistaa?

Beames (2019) kehottaakin huomioimaan opetuksessa ja ohjauksessa laajemmin myös muita Z-sukupolvelle tyypillisiä ajattelu- ja toimintatapoja sen sijaan, että opetuksen ja ohjauksen valintojen itseisarvona on teknologia. Beamsen mukaan Z-opiskelijat haluavat oppia vaihtelevissa ympäristöissä. Formaali kouluympäristö ei tyydytä heidän ärsykejanoisia aivojaan, vaan he kaipaavat konkreettisten ongelmien äärelle, luokkahuoneiden ulkopuolelle. Perinteinen opetustila ja opetusmenetelmät eivät motivoi, joten tarkkaavaisuus herpaantuu. Olisiko opiskelijoiden tarkkaavaisuushaasteissa kyse osittain myös pedagogisista käytänteistä, jotka voivat olla heidän kokemusmaailmassaan vanhanaikaisia ja hidastempoisia, eikä niinkään tarkkaavaisuushäiriöistä?

Oppimisympäristöjen hybridisyys yhdistää parhaimmillaan digitaalisuuden ja esimerkiksi fyysisen toiminnan. Hyvänä esimerkkinä ovat digitaaliset oppimispelit, jotka edellyttävät liikkumista ympäristössä. Toimintaa viedään pienin askelin myös sosiaalisen median ja todellisuuden rajapinnoille. Yhtäältä on hyvä, että oppimisympäristön valinnassa huomioidaan opiskelijalle tuttu toimintaympäristö- ja kulttuuri. Toisaalta aika ajoin pitää kysyä, ohjaako digitaalisten välineiden käyttö opetuksessa ja ohjauksessa opiskelijoita vaeltamaan opiskeluaikansa älylaite käsissään ja suuntaamaan huomionsa myös opinnoissaan vain digiverkostoissa tapahtuvaan yhteyteen muiden ihmisten ja ympäröivän maailman kanssa?

Z-sukupolvi on jatkuvasti yhteydessä toisiin, koska he pelkäävät ulkopuolisuutta (Beames 2019). He kaipaavat vuorovaikutteisuutta ja uhkana on, että sitä ei sosiaalisten medioiden ulkopuolella ole. Tai jos on, he ovat samalla auttamattomasti ulkona siitä, mitä digitaalisessa maailmassa tapahtuu. Näin ollen osallisuutta ja yhteistoiminnallisuutta myös fyysisessä ympäristössä mahdollistavat opetus- ja ohjausvalinnat ovat perusteltuja ja kannatettavia. Koska teknologian mukana oleminen lisää zetojen motivaatiota ja sosiaalista turvallisuuden tunnetta, voidaan opetukseen kiinnittää digipedagogiikan välineitä impulsseiksi myös kasvokkain tapahtuvalle yhteisölliselle oppimiselle. (Beames 2019.)

Millaista tukea Z-sukupolven opiskelija oppimiseen tarvitsee?

Oppimisympäristöjen valinta on vain yksi näkökulma opiskelijoiden oppimisen tukemiseen. Merkityksellistä on myös se, miten oppimisprosessin eri vaiheissa huomioidaan Z-sukupolven opiskelijoille tyypillisiä ominaisuuksia, odotuksia ja tarpeita. Millaisten asioiden äärelle opiskelijoita ohjataan? Tämä kai on isossa tarinassakin pedagogiikan ydin. Zetojen näkökulmasta on tutkimusten mukaan keskeistä, että oppimisprosessi antaa valmiuksia tiedon käsittelyyn ja arviointiin, tosielämän ongelmatilanteiden ratkaisuun, yhteisölliseen oppimiseen, oman toimijuuden vahvistamiseen, sekä toimintaan myös ilman sosiaalista mediaa (Beames 2019). Tämänkaltainen osaaminen voi lieventää sosiaalisen median negatiivisia vaikutuksia ja vahvistaa positiivisia.

Sosiaalisen median rajattomassa ja nopeasykkeisessä viestintätulvassa elävien opiskelijoiden pitää saada formaalissa opetuksessa ymmärrystä arvioida ja hallita tietoa. Lisää tietoa ei välttämättä tarvita, sitä he osaavat hankkia ketterästi. Tiedon arvioimisessa opiskelijat tarvitsevat kokeneen tiedonkäsittelijän tukea. Myös opiskelijoiden johdattaminen ratkaisemaan tosielämän ongelmia on tärkeää. Heidän kokemuksensa ja taitonsa ratkoa abstrakteja ongelmia esimerkiksi pelimaailmoissa ei tarkoita, että taitoja osattaisiin välttämättä soveltaa todellisissa tilanteissa. Z-sukupolven tutkijat kehottavatkin pedagogeja mahdollistamaan tuettuja epäonnistumisen kokemuksia ja seurauksien ymmärtämistä tosielämän tilanteissa (Beames 2019).

Sosiaalinen media mahdollistaa osallistumista ja toimijuutta verkkoyhteisöissä. Näin ollen Z-sukupolven opiskelijat haluavat osallistua myös oppimistilanteissa sekä jakaa kokemuksiaan ajantasaisesti sosiaalisen median yhteisöissä. He tarvitsevat oppimisensa tukemiseksi yhteisön, johon kuulua.

Myös perinteisen opettaja–opiskelija-suhteen pitää muuttua. Zetojen oppimista tukee vahvasti oppimisyhteisö, jossa sekä opettaja että opiskelijat ovat oppijoina ja opettajina. Asetelma vahvistaa opiskelijoiden kokemusta toimijuudesta ja lisää minäpystyvyyttä. Voidaan ajatella, että tämä on nykypedagogiikassa jo itsestään selvää, mutta Z-sukupolven osalta toimijuuden korostaminen, valintojen tekeminen ja itsemääräämisoikeus on todettu erityisen merkittäviksi. Ja lopuksi, diginatiivit opiskelijamme tarvitsevat myös taitoa olla ilman sosiaalista mediaa, jotta he kiinnittyvät tosielämään, yhteisöihinsä ja ympäröivään yhteiskuntaan. (Beames 2019.)

YOLO!

Pelkistetysti voidaan ajatella, että jos Z-sukupolven motivaatiotekijät ja valmiudet huomioidaan ja osataan kanavoida oikein, on yhteiskuntamme lähitulevaisuudessa moniosaavissa käsissä. Diginatiiveihin liitetty diskurssi passiivisesta individualismista voi parhaimmillaan muuttua puheeksi aktiivisista kansalaisista ja muutoksen tekijöistä. Opetuksen ja ohjauksen valinnat ovat nyt meidän. Kohta Z-sukupolvi hallitsee suurinta osaa opetus- ja ohjaustehtäviä. Heidän haasteensa ovat uudenlaisia, kun tulevaisuuden opiskelijat kuuluvat kasvavaan Alfa-sukupolveen, jotka puhuvat äidinkielenään koodausta ja joiden visuaalisuutta korostavassa digitaalisessa maailmassa oppikirja on yhtä kuin hajonnut Ipad. Joten Z-sukupolven kielellä kiteytettynä, YOLO! (You only live once!)

Lähteet

Beames, S. 2017. Educating generation Z. https://www.youtube.com/watch?v=1Qkt2neC4zs. Katsottu 26.2.2019

Seemiller C. &M. Grace. 2014. Generation Z Goes to College.

McCrindle, M. 2014. THE ABC OF XYZ. Understanding the Global Generations. McCrindle Research Pty Ltd