Siirry sisältöön
Osallistava ilmapiiri – Porvoon kampuksen opetussuunnitelman kivijalka

Kirjoittajat:

Anna Sivonen

lehtori
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Annika Konttinen

lehtori, matkailuliiketoiminta
Senior Lecturer, tourism business
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 11.04.2019

On sanottu, että elämme parhaillaan neljännen teollisen vallankumouksen, digitaalisen vallankumouksen, aikaa. Tulevaisuudessa esimerkiksi robotiikka, tekoäly, erilaiset virtuaalisen todellisuuden ratkaisut ja Esineiden Internet tulevat muovaamaan yhä enemmän työtämme ja todellisuuttamme. Ihmisille ja ihmisyydelle on kuitenkin selkeästi paikkansa. Ihmisten ”pehmeät taidot” nousivat keskeiseksi tulevaisuuden kompetenssiksi esimerkiksi LinkedInin työpaikalla oppimista käsittelevässä raportissa. Robottien aikakaudella meidän on oltava enemmän ihmisiä.

Toisessa blogipostauksessamme keskitymme Porvoon campusfilosofian ensimmäiseen kohtaan:

  1. Osallistava ilmapiiri (motivoiva, kannustava ja moderni kampus)
  2. Monikulttuurinen ympäristö (kansainväliset työskentelytavat ja ryhmätöihin perustuvat oppimismenetelmät)
  3. Learning by doing (työelämälähtöiset konkreettiset projektit)

Opetussuunnitelmatyötä tehdessämme kysyimme opiskelijoilta ja kollegoilta kehitettävien asioiden lisäksi myös siitä, mikä Porvoon kampuksella on erityisen hyvää ja säilyttämisen arvoista. Filosofiamme ensimmäinen kohta onkin oikeastaan kiteytys näistä esiin tulleista yleisestä, säilyttämisen arvoisista asioista.

Vanhan kaupungin moderni kampus

Kävelymatkan päässä Porvoon idyllisestä vanhasta kaupungista sijaitseva Porvoo Campus toimii oppimisympäristönä vähän yli tuhannelle liiketalouden ja matkailun opiskelijalle. Opiskelijoiltakin kiitosta saaneet tilat on suunniteltu tukemaan tapaamme toimia erilaisissa ryhmissä ja projekteissa. Avoimissa ja moderneissa tiloissa opettajat ja opiskelijat eivät työskentele suljettujen seinien sisäpuolella, vaikka oppimistilassa olisivatkin.  Pyrimme toimimaan yhdessä ja läpinäkyvästi. Opettajilla ei ole vastaanottoaikoja tai varauslistoja, meitä saa tarvittaessa nykäistä vaikka käytävällä hihasta ja kertoa huolensa tai ilon aiheensa. Ja meillä oppimistilaan saa aina kurkata, jos siltä tuntuu.

Porvoon henki – Human Touch

Mikä Porvoossa sitten on erityisesti säilyttämisen arvoista ja erityistä? Kysy keneltä tahansa opiskelijalta tai henkilökunnan edustajalta täällä, ja saat varmasti vastaukseksi ilmapiiri, ”Porvoon henki”.  Tähän kiteytyy sekä pienen kampuksen tiiviys, yhdessä tekemisen kulttuuri sekä matalat raja-aidat niin henkilökunnan ja opiskelijoiden kuin eri koulutusohjelmienkin välillä.

Jo ennen opetussuunnitelman päivitystä tyypillisiä tekemisen muotoja olivat projekteissa oppiminen ja opettajien coachaava ote opiskelijoiden kanssa työskentelyyn. Tätä haluttiin uudistetussa opetussuunnitelmassa vaalia, ja ehkä jopa vahvistaa entisestään. Edelleen opiskelijat osallistuvat lukukauden aikana muutamaan projektiin, joihin heidän opintonsa kytkeytyvät. Opiskelijat ovat projekteissa aktiivisia toimijoita, jotka ryhmässä työskentelevät yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Opettajat puolestaan muodostavat monialaisia opettajatiimejä, jotka tukevat opiskelijoita projektityössä. Tiimissä jokainen opettaja osallistuu ohjaamiseen ja opettamiseen oman substanssialueensa asiantuntijana. Ja vaikka perinteistä luennointia ei missään tapauksessa ole Porvoo Campuksella kielletty, on sen monesti korvannut opiskelijoiden omiin projekteihin liittyvien ryhmäkohtaisten kysymysten pohdinta erilaisissa ohjaustilanteissa. Tällaiset ryhmäohjaukset auttavat opiskelijaa sitoutumaan projektin edistämiseen, kun heillä on tilaisuus saada apua juuri omissa kysymyksissään. Samalla opiskelijat ikään kuin varkain pakotetaan viemään omaa projektiaan jatkuvasti eteenpäin, vaikka lopulliseen deadlineen olisi vielä kuukausia aikaa. Mitä enemmän ja aktiivisemmin opiskelijat osallistuvat ryhmäohjauksiin, sitä enemmän he saavat oppia irti koko lukukaudesta. Muutamissa ryhmissä on kokeiltu myös elinkeinon edustajien osallistamista opiskelijoiden pienryhmien ohjaamiseen, mikä tuo esimerkiksi toimeksiantajat entistä läheisempään yhteistyöhön opiskelijoiden kanssa.

Edellä mainitun kaltainen yhdessä tekeminen sekä luontevat tilaisuudet opiskelijoiden ja opettajien kohtaamisille ovat varmasti avaintekijöitä Porvoon hengen syntymisessä. Haluamme aidosti kohdata ihmisinä, emme vain opettajina tai opiskelijanumeroina. Vaikka ehkä näin joudummekin ajoittain luovimaan opiskelijoiden henkilökohtaisten erityisjärjestelyjen viidakossa tai ymmärtämään ihmisten kipuilua yhteen sopimattomien henkilökemioiden kanssa, ajattelemme kuitenkin, että on arvokasta sinänsä, että kaikki voivat olla täällä omina persooninaan. Ja tämä on myös se, mitä voimme tulevaisuudessakin tarjota täällä opiskeleville ja työskenteleville henkilöille.