Vuorovaikutustaitojen merkitys korostuu yhä vahvemmin verkostoituvassa maailmassa. Eriarvoistuvat nuoruudet, aikuisuudet sekä erilaiset katkokset ja säröt elämänkuluissa kuitenkin eriyttävät mahdollisuuksia osallisuuteen.

Ammatilliset opiskelijat kaipaavat tukea sosiaalisiin suhteisiin sekä yhteisöissä toimimiseen. Opettajilta he toivovat muun muassa kiireettömiä kohtaamisia, empaattista rinnalla kulkemista ja yhteisöllisyyden edistämistä (Halonen 2018). Voidaan sanoa, että opiskelijat tarvitsevat ja haluavat vuorovaikutusta.

Opettajan ja opiskelijan välisen myönteisen vuorovaikutuksen merkitystä opintoihin kiinnittymiseksi ja niissä onnistumiseksi ei tutkimusten (Äärelä 2012; Rytkönen 2013) mukaan ohita mikään. Osallisuuden vahvistuminen voidaankin nähdä sekä oppimisen tarkoituksena että tuloksena. On tärkeää laajentaa näkemystä ammatillisen kasvatuksen merkityksestä: paitsi että sen on mitattavissa olevaa (ammatillista) osaamista, se on myös opiskelijan sosiaalistumista sekä oman itsenäisen äänen ja ajattelun vahvistamista.

Koska ammatillinen koulutus ja yhteiskunta muuttuvat, ammatillisen opettajan kasvatustehtävää pitää vahvistaa ja määritellä uudelleen. Uskomme, että sosiaalipedagoginen toimintamalli voisi vastata ammatillisessa koulutuksessa opiskelijoiden odotuksiin ja luoda opettajalle pedagogista selustaa.

Minun paikkani meidän maailmassamme

Oma ääni vahvistuu ja oma paikka maailmassa löytyy toimimalla vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Sosiaalipedagogisen toimintamallin keskiössä on yhteisö. Ihminen oppii ja kehittyy ihmisenä, kun hän kokee toimijuutta ja osallisuutta yhteisössä, jossa on. Yhteisöllisyys ammatillisessa koulutuksessa puhuttaa etenkin uuden ammatillisen koulutuksen valossa, joka heijastelee erityisesti osaamisperustaisuutta ja henkilökohtaisia oppimispolkuja. Riskinä on, että opiskelija osoittaa osaamisensa ja jatkaa omia polkujaan mutta kokee samanaikaisesti yksinäisyyttä.

Henkilökohtaisen oppimispolun ei kuitenkaan tarvitse olla irrallinen ja yksinäinen. Sitä voidaan – ja sitä pitäisi – tehdä yhtä matkaa muiden kanssa. Jos yksilötaso nousee ensisijaiseksi, johtaa se solidaarisuusvajeeseen. Opiskelija ei opi muiden kokemuksista eikä osaa tehdä valintojaan yhteisesti hyvän etsimiseksi.

Osaamisperustaisuus voi pahimmassa tapauksessa asettaa opiskelijan opetussuunnitelmansa tai tutkinnon osansa objektiksi. Kun keskitytään osaamisperustaisuuteen, oppilaitoksen kasvatustehtävä voi näyttäytyä välineellisenä. Ohjauksen pitää vahvistaa myös vuorovaikutusta ja yhteisöön kiinnittymistä.

Osaamisidentiteetti on sen sijaan kykyä hahmottaa itseään osaajana, kykyä tunnistaa ja tuoda osaamista esiin. Se on myös kykyä nähdä itselle ja omalle osaamiselleen paikka yhteiskunnassa. Opiskelun tulos ei tulisi olla pelkästään sopeutumista ja osaamisen hankkimista vallitseviin oloihin vaan aktiivista oman paikan ja äänen etsimistä ja löytämistä. Osaamisidentiteetti liittyy vahvasti kehittymiseen suhteessa erilaisiin ryhmiin ja niissä toimiminen on osa sitä. Näin ollen osaamisidentiteetin vahvistamiseen, oppimiseen, tarvitaan yhteisöä. Osaamisperustaisuuden äärellä on nähtävä laajasti kaikki ne näkökulmat, joita osaamiseen ja sen vahvistamiseen liittyy.

Käytännön sosiaalipedagogiikkaa

Ammattioppilaitoksissa opiskelijoiden yhteisöllisyyden vahvistamiseen on olemassa monenlaisia foorumeita. Keskeinen piirre yhteisöllisessä toiminnassa on se, että myös opiskelijat ovat mukana aktiivisina toimijoina. He suunnittelevat, toteuttavat ja arvioivat toimintaa. Yhteisöllisyyttä vahvistavina ryhminä toimivat opiskelijahallitukset ja tutorit. Samoin erilaiset toiminnalliset vertaisryhmät, joissa opiskelijat saavat toimia sekä sisällön suunnittelijoina että toteuttajina soveltuvat ammatillisen koulutuksen kentälle. Näissä toiminnallisissa vertaisryhmissä (Raivio 2012) ohjaavat opiskelijat saavat keskittyä siihen, mitä osaavat ja millaisia voimavaroja ja vahvuuksia heillä on. Toiminnallisuus antaa heille uudenlaisia mahdollisuuksia käyttää omia kykyjään ja näkemään niihin sisältyviä mahdollisuuksia laajemminkin elämässään. Erityistä tai vaativaa erityistä tukea saavien opiskelijoiden kohdalla myönteisten osallisuuden ja oppimisen kokemusten merkitys on hyvin tärkeää opintoihin, opiskelijayhteisöön ja yhteiskuntaan kiinnittymiseksi.

Oppilaitoksissa yhteisölliseen toimintaan pyrkiminen lähtee liikkeelle siitä, miten huomioimme toinen toisemme arjen ohikiitävissä hetkissä. Sen perusta on se, että kiinnitämme huomiota siihen, miten olemme vuorovaikutuksessa keskenämme ja mitä näemme toisessa ihmisessä.

Sillä se, mitä näemme, vahvistuu.

Lähteet:

Halonen, L. 2018. ”Tukea, kannustusta ja ymmärrystä” – Merkityksellisiä kohtaamisia ammatillisen opiskelijan opintopolulla. Pro gradu -tutkielma. Itä-Suomen yliopisto

Raivio, M. 2012. Nuoret Sankarit. Pamfletti mielenterveydestä ja toiminnallisesta vertaistuesta.

Rytkönen, M. 2013. Kehityskulkuja ja väliintuloja. Ekologinen näkökulma vakavan väkivallanteon tehneiden nuorten sosioemotionaalisen terveyden kehitykseen. Väitöskirja. Itä-Suomen yliopisto.

Äärelä, T. 2012. ”Aika palijon vaikuttaa minkälainen ilime opettajalla on naamalla.”: nuoret vangit kertovat peruskouluajoistaan. Väitöskirja. Lapin yliopisto.

---

Kirjoittajat

Ruut Kaukinen, lehtori, Haaga-Helia Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Sanna Ryökkynen, erityisopettaja, Ammattiopisto Spesia