Pääkirjoitus: Näkökulmia kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin
Matti Kauppinen 13.5.2019

Yksilön hyvinvoinnin kulmakivet ovat monipuolinen ravinto, riittävä uni ja säännöllinen fyysinen aktiivisuus. Niiden tasapaino antaa arjelle vahvan pohjan ja auttaa meitä jaksamaan paremmin päivittäisessä elämässämme. Mitä erilaisimmat asiat ja elämäntilanteet kuten esimerkiksi opiskelu, työelämän jatkuvat muutokset, lapsiperheen ruuhkavuodet, työyhteisön ongelmat tai yksityiselämän kriisit haastavat hyvinvointiamme usein. Asiat kärjistyvät yleensä silloin, kun omat vaikutusmahdollisuudet asioiden korjaamiseen tuntuvat heikoilta. Olennaista on tietysti yrittää tunnistaa oireiden todelliset syyt ja pyrkiä vaikuttamaan niihin.

Puutteellinen hyvinvointi on vakava haaste. Työssä jaksamisen ongelmat ovat paljon esillä. Huolestuttavaa on, että erityisesti nuorten aikuisten psyykkisistä syistä myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on viime vuosina kääntynyt nousuun. Valtakunnallisilla ammattikorkeakoulupäivillä yksi opiskelijaedustaja kysyikin, milloin opetus- ja kulttuuriministeriö alkaa edellyttää korkeakouluilta kaikilla aloilla opiskelijoiden elämänhallinnan ja itsensä johtamisen taitojen tehokkaampaa opettamista.

Jokainen voi tehdä monia hyvinvointia edistäviä valintoja omassa elämässään päivittäin, mutta kaikki ei valitettavasti ole aina omissa käsissä. Myös yrityksillä on luonnollisesti monta hyvää syytä huolehtia henkilöstönsä hyvinvoinnista. Asiat kulminoituvat laadukkaaseen esimiestyöhön ja henkilöstön hyviin työyhteisötaitoihin. Tämä luo hyvää ilmapiiriä, motivaatiota ja sitoutumista sekä vahvistaa työkykyä ja osaamisen kehittämistä. Nämä tekijät ovat tuloksellisen ja tehokkaan liiketoiminnan perusta.

Tässä eSignalsin hyvinvoinnin teemanumerossa Haaga-Helian asiantuntijat lähestyvät monipuolisissa artikkeleissaan hyvinvoinnin käsitettä ja ilmiöitä niin yksilön, opiskelijan, työyhteisöjen, yritysten, yhteiskunnan kuin opettajuuden ja modernin pedagogiikankin näkökulmista. Haastan kaikki eSignalsin lukijat tervetulleiksi lukemaan ja pohtimaan hyvinvoinnin ulottuvuuksia!

 

Matti Kauppinen

johtaja

Elämys- ja hyvinvointitalouden koulutusyksikkö

 

 

Matti Kauppinen on Haaga-Helian elämys- ja hyvinvointitalouden koulutusyksikön johtaja.

Matti Kauppinen

Matti Kauppinen on Haaga-Helian elämys- ja hyvinvointitalouden koulutusyksikön johtaja.

Kommentoi

Your email address will not be published. Required fields are marked *