Siirry sisältöön
HR-asiantuntijat vievät esteettömyyden ja saavutettavuuden viestiä työpaikoille

Kirjoittajat:

Julkaistu : 15.05.2019

Tunnetko henkilön, joka on opinnoissaan saanut tukea jonkin vamman tai oppimisvaikeuden vuoksi? Entä tunnetko henkilön, joka on saanut työelämässä tukea vamman tai oppimisvaikeuden vuoksi?

Menneinä vuosikymmeninä esimerkiksi vammaiselle tutkinnon suorittaneelle on melkeinpä automaattisesti tarjottu eläkettä. Vaihtoehtoisesti henkilö on saattanut sijoittua tavoitteitaan, osaamistaan ja kiinnostustaan alempitasoisiin työtehtäviin. Tässä on menty huomattavasti eteenpäin niin työelämässä kuin lainsäädännössä, mutta tehtäväkenttää on vielä paljon.

Pilotoimme Haaga-Heliassa Workplace Inclusion –kurssia osana hanketta, joka liittyy saavutettavuuteen työpaikoilla. Kurssilla käsitellään erityisen tuen tarpeiden (vammaisuus, oppimisvaikeudet, autismin kirjo) huomioimista työorganisaatioissa. Koulutus on suunnattu ensisijaisesti tuleville HR-asiantuntijoille sekä esimiestehtäviin suuntautuville opiskelijoille sillä tavoitteella, että he siirtävät oppimaansa nykyisille ja tuleville työpaikoilleen.

Pilottikurssi on vasta käynnissä, mutta jo nyt on selvää, että se tuli tarpeeseen. Kahdeksan viikon kurssi jää vääjäämättä pintaraapaisuksi laaja-alaiseen teemaan, mutta se herättelee huomiomaan tärkeän asian ja ohjaa lisätiedon lähteille. Pelkän informaation lisäksi tarvitaan myös taitoa toimia erilaisissa käytännön tilanteissa ja rakentavaa suhtautumistapaa erilaisiin rajoituksiin.

Tarvitaan tietoa

HR-asiantuntija ja esimies tarvitsevat konkreettista tietoa vammaisuudesta ja oppimisvaikeuksista voidakseen realistisesti arvioida, mitä heidän on mahdollista tarjota esimerkiksi rekrytointitilanteessa. Työantajan on puolestaan tärkeä  tietää, että erityisen tuen järjestämiseen on mahdollista saada erilaisia tukia, jolloin kustannuksista ei aiheudu kynnyskysymystä palkkaamiseen.

Asiantuntijat tarvitsevat myös tietoa teknisten apuvälinesovellusten kehityksestä. Tärkeintä ei ole tuntea kaikkia ohjelmia ja välineitä, vaan tietää, että niitä löytyy ja että niistä löytyy ajantasaista tietoa tarvittaessa. Kurssin opiskelijapalautteissa nousi esiin saadun tiedon hyödyllisyys ja toisaalta myös tarve saada lisää tietoa.

Tarvitaan taitoa

Erityisen tuen kysymysten hoitaminen työelämässä on taitolaji. Tätä taitoa tarvitaan koko työsuhteen ajan rekrytoinnista työnteon tukemiseen ja suoriutumisen arviointiin. Pelkkä tieto ei auta silloin, kun on tarpeen ottaa puheeksi esimerkiksi epäily oppimisvaikeudesta. Kysymykset voivat työntekijän aiemmista kokemuksista johtuen nostaa esiin ikäviä muistoja ja tunteita. Siksi on tärkeää, että asiat hoidetaan hienovaraisesti pitäen henkilön vahvuudet aina keskiössä.

Taitojen harjoitteleminen on tiiviin teoreettisen kurssin puitteissa haastavaa, mutta monipuolisissa keskusteluissa on päästy pohtimaan monia käytännön tilanteita. Konkreettiset työelämän esimerkit ja tutustumiskäynti Näkövammaisten liittoon saivat opiskelijoilta kiitosta ja niitä toivottiin enemmän.

Tarvitaan tahtoa

Esteettömyyden ja saavutettavuuden edistäminen työorganisaatiossa edellyttää ennen kaikkea vahvaa tahtotilaa ja asennetta avainhenkilöiltä ylimmästä johdosta alkaen. Emme kurssia rakentaessamme ensisijaisesti ajatelleet asenteellisen muutoksen käynnistämistä, mutta vaikuttaa siltä, että näin on käynyt. Tätä muutosta toivottiin myös ympäristöön.

Hyvä näin – asenteisiin ja tunteisiin asti vaikuttaminen jättää varmimmin pysyvän muistijäljen ja sanoma leviää edelleen henkilön omassa vaikutuspiirissä. Vanhan kiinalaisen sananlaskun sanoin:

Jos haluat muuttaa maailman,
on sinun aloitettava kotimaastasi.

Jos haluat muuttaa kotimaasi,
on sinun aloitettava kylästäsi.

Jos haluat muuttaa kyläsi,
on sinun aloitettava kotoasi.

Jos haluat muuttaa kotisi,
on sinun aloitettava itsestäsi.

Project 2017 – 1 – AT01 – KA202 – 034995, Workplace Inclusion 4.0 This project has been funded with support from the European Commission. This publication [communication] reflects the views only of the author, and the Commission cannot be held responsible for any use which may be made of the information contained therein.