Siirry sisältöön
Ajantunnetta voi hallita johtamalla omaa energiaansa

Kirjoittajat:

Tiina Mehto

lehtori
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 16.05.2019

”Mitä kuuluu?”
”Kauhea kiire.”
”Niin minullakin. No, mutta nähdään taas.”

Tämä pieni keskustelu voitaisiin käydä minkä tahansa yrityksen tai organisaation hississä, käytävällä tai kahvihuoneessa. Kun saa lähes kaikilta tämän saman vastauksen, alkaa tuntua siltä, että ”kauhea kiire” tarkoittaa samaa kuin ”hyvää kuuluu”. Onko sanasta kiire tullut hyvän ihmisen merkki, ja mitä me sillä oikeasti haluamme viestiä?

Yksi hyvinvoinnin edellytys on hallinnan tunne; tunne siitä, että olemme oman elämämme ohjaksissa. Kun tämä alkaa lipsua, voi tuntua siltä, että emme enää hallitse esimerkiksi omaa ajankäyttöämme. Alkaa tuntua, että emme ole riittäviä ja kykeneviä. Tämä voi kolauttaa itsetuntoamme.

Digitalisaatio on tuonut tullessaan myös asioiden nopeutumisen. Olemme kärsimättömiä, haluamme tiedon nopeasti ja odotamme nopeaa reagointia myös muilta. Tämä luo niin itselle kuin muillekin tunteen, että jatkuvasti on kiire.

Voiko aikaa hallita?

Vaikka meillä kaikilla on saman verran aikaa käytettävissä yhdessä vuorokaudessa, toiset tuntuvat saavan todella paljon aikaiseksi ja olevan tehokkaita. Toisaalta joistakin tuntuu, että koko ajan on kiire eikä mitään saa aikaiseksi. Aika itsessään on abstrakti käsite, jota ei voi hallita, mutta omaa ajanhallinnan tunnetta voi.

Voimme johtaa omaa tunnetilaamme ja energiaamme, mutta meidän tulee ensin tiedostaa, mikä niiden laatu ja määrä on. Jos ajattelemme negatiivisesti ja tunnemme energiavajausta, olemme vetäytyvän energian tilassa. Tällöin usein vältämme  kohtaamasta vaikeita asioita; välttelemme ja lykkäämme niitä. Tämä on sitä kuuluisaa ”pakene”-strategiaa.

Csikszentmihalyi (2005, 111–117) puhuu optimaalisista kokemuksista eli flow’sta, jossa haasteet ovat sopivalla tasolla. Tällöin ne tuottavat ahdistuksen sijaan iloa, ja ajantaju katoaa. Kun saamme nostettua positiivista energiatilaamme niin yksilöinä, tiimeinä kuin organisaatioinakin, puhumme flow’sta eli virtaustilasta. Se mahdollistaa keskittymisen, fokusoinnin ja saumattoman yhteistyön. Tällöin asiat tapahtuvat nopeasti ja tehokkaasti.

Kvist, Niutanen ja Sulkumäki (2017, 15–17) korostavat, että ajanhallinnan sijaan meidän tulisi hallita omaa energiaamme ja keskittyä asioihin, jotka tuovat meille energiaa ja saavat meidät toimimaan. Olemme koko ajan erilaisissa energiatiloissa, ja tunnistamalla tunteemme laadun ja energian määrän pystymme tietoisesti johtamaan itseämme kohti positiivisia ajatuksia ja tarvittaessa pääsemään flow-tilaan. Voi olla, että aika tiivistyy tai laajenee; tuntuu, että saamme lyhyessä ajassa todella paljon aikaiseksi.

Mitäpä jos seuraavalla kerralla kun tapaat kollegan tai ystävän, kysyisitkin: ”Mikä sinua innostaa tällä hetkellä?” tai ”Mitä kivaa sinulle on tapahtunut viime aikoina?” Lupaan, että saat todella mielenkiintoisen keskustelun aikaiseksi ja saatte molemmat siitä uutta energiaa. Se, mihin kiinnitämme huomiota, alkaa kasvaa.

Lähteet:

Csikszentmihalyi, M. 2005. FLOW. Elämän virta.

Kvist, H., Niutanen, K. & Sulkumäki, T. 2017. Elä energisesti.

Kirjoittaja Tiina Mehto on HR- ja esimiestyön lehtori Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa. Hän opettaa mm. Esimies itsensäjohtajana ja coachina -opintomoduulia.