Ohjaustilanteen monet äänet
Mika Saranpää 12.8.2019

Kesän kynnyksellä kirjoitin blogin, jossa yllytin olemaan sikin sokin. Sikin sokin oleminen tarkoitti liian ahtaista mielen kategorioista luopumista. Kun sitten syksy saapuu, pääsemme sopivasti avoimen mielemme kanssa asiakkaidemme yhteyteen. Jotta emme päätyisi kategorisiksi, voisi olla hyvä muistaa erästä inhimillistä perusasiaa. Tämä perusasia on meistä jokaisesta löytyvä moniäänisyys, polyfonia.

Moniäänisyys on dialogisuuteen keskeisesti liittyvä termi. Kirjassaan Dostojevskin poetiikasta Mihail Bahtin kuvaa moniäänisen romaanin. Siinä kysymys on kirjoittajan ja hahmojen dialogista, hahmojen keskinäisestä dialogista sekä vielä hahmojen sisäisestä dialogista. Romaanissa kaikki tapahtuu dialogisesti, mikään ei ole paikoillaan ja on siksi elävää. (ks. Bahtin)

Olennaista polyfonisessa romaanissa on, että kirjoittaja ei loppujen lopuksi hallitse, eikä voi kontrolloida hahmoja. Dialogisen koulukunnan ohjausteoreetikkojen johtopäätös on ollut, että ohjaustilanne, ohjaajan ja ohjattavan / ohjattavien suhde ja tilanne ovat monin tavoin samanlaisia.

 

Moniääniseen auttamiseen

 

Jotta siis ohjaustilanteessa ohjaajalla voisi olla mahdollisuuksia auttaa ohjattavaa ohjattavan asiassa, on yksi yksinkertainen juttu, joka pitäisi ensin ymmärtää: ohjaustilanne on aina polyfoninen, moniääninen.

Moniäänisyyttä on kahta sorttia, horisontaalista ja vertikaalista (Arnikl & Seikkula, s. 50-53). Horisontaalinen moniäänisyys on sitä, kun olemme tässä ja nyt. Kuulemme toinen toisemme ja mahdollistamme molempien kuulumisen. Molemmilla, sinulla ja minulla, on mahdollista puhua ja tulla kuulluksi.

Horisontaalisen moniäänisyyden vaikeuskerrointa lisää se, jos olemme läsnä useamman kuin kahden ihmisen kanssa. Tällöin ohjaajan yksi tehtävä on mahdollistaa jokaisen äänen kuulemista. Tiedämme oikein hyvin, että jossakin kohdassa tulevat ihmismäärän rajoitteet vastaan. Kun ihmisiä on paljon, jokaisen horisontaalisen äänen kuulemisesta tulee melko mahdotonta.

Ei kuitenkaan pidä vaipua murheeseen. On myös toinen moniäänisyyden ulottuvuus. Se on vertikaalinen moniäänisyys. Kun olemme ohjaustilanteessa, jokainen ihminen tuo siihen oman syvyytensä. Hän tuo ne kokemukset, joita tilanne aktivoi ja jotka herättävät sisäisiä ääniä. Ohjaustilanteessa olemme sisäisten äänien ja ulkoisten äänien risteyksissä.

Ohjaustilanteessa ohjaajana liikun horisontaalisesti, osallistujien kesken. Mutta liikun myös vertikaalisesti, omissa sisäisissä äänissäni, joita käsiteltävät teemat resonoivat. Sama tapahtuu jokaisessa osallistujassa. Jokaisella on toiset, mutta myös itsensä.

Yksi apu siihen, kun ihmisiä on paljon, voisi olla se, että pysähtyisimme ja ohjaaja pyytäisi jokaista tutkimaan, mitä omissa sisäisissä äänissä tapahtuu. Tätä voi tehdä ihan yksin, mutta myös vaikkapa pareittain. Mihin itse kunkin omat kokemukset päätyivät liittämään keskustellun asian? Millaisia tunteita heräsi? Mitä nyt ajattelee asiasta? Ja sitten voidaan taas jatkaa.

 

Oppiminen

 

Äänistä puhuminen on hyvin konkreettista. Voisin kuitenkin käyttää myös ilmaisua ”merkitykset”. Vertikaalinen todellisuus, kokemustemme herättämät sisäiset äänet ovat merkityksiä, joille rakennamme tulemistamme kuhunkin kohtaamistilanteeseen. Ohjaaminen kohtaustilanteena on siten erityinen, että se koettaa edesauttaa toisessa tapahtuvaa muutosta, jota voimme kutsua ”oppimiseksi”.

Oppiminen onkin metka ilmiö. Jos on niin, että koko oppimisemme rakentuu aiemmin opitulle, miten on mahdollista oppia mitään aidosti uutta? Sisäisten ääniemme kuljettama oppiminen vie meitä helposti aivan samaan soppaan, jossa olemme lilluneet jo pitkään.

Ohjaajan tehtävä tässä äänien pelissä on yllyttää toista pohtimaan. Erityinen pohtimisen alue ovat sisäiset äänet, jotka myös aina kapeuttavat katsantojamme. Ohjaaja voi auttaa näkökulmien avautumista.

Kun olemme horisontaalisen moniäänisyyden tilanteessa, ulkoisilla äänillä on mahdollista luoda ärsykkeitä, heräkkeitä, säröjä. On siis mahdollista varovaisesti haastaa toista. On myös mahdollista käyttää ryhmän esiin nostamia ääniä jokaisen ryhmän jäsenen hyväksi.

Jotta moniääninen ohjaustilanne voisi tukea oppimista – ja siten muutosta – ohjaajan tulee olla aktiivinen. Hän ei ole aktiivinen selittämään ja tietämään, mitä toisten sisäiset äänet sanovat. Hän on aktiivinen tukemaan pohdintatyötä, jota toisten tulee itse tehdä – myös toisten kanssa.

Jos siis ohjaajalla onkin oma ulkoinen äänensä, sillä on aivan erityinen merkitys ohjaus- ja jopa opetustilanteessa. Ohjaajan ulkoisen äänen tulee jatkuvasti tukea toisen tai toisten sisäisten äänten pohdintaa.

 

Nuo ryhmämme hiljaiset…

 

Entäpä sitten, kun ryhmässä on niitä hiljaisia, jotka eivät koskaan sano mitään? Ovatko he täysin oppimattomia, oppimiskyvyttömiä ja siten menetettyjä tapauksia, jotka ohjaajan tai opettajan pitää vain sivuuttaa?

Jopa tutkimuksellisesti on pystytty osoittamaan, että ryhmissä hiljaa olevat voivat myös hyötyä ryhmästä (Whitaker, s. 45-46). Tälle on selitys äänissä. Ryhmä tukee sisäisiä keskusteluita, joita hiljaiset käyvät omien ääniensä kesken ja kanssa. Ei siis pidä vetää mitään johtopäätöksiä hiljaisuudesta.

Ei pidä myöskään kuvitella, että ne, jotka ovat aina äänessä, oppisivat eniten ja olisivat muutoksissa jotenkin hiljaisia edellä. Itse asiassa voisi kääntää tätä hieman toisin päin: voihan olla, että ne, jotka ovat koko ajan äänessä, eivät milloinkaan ehdi pysähtymään omien sisäisten ääniensä tutkiskeluun. Näin he ovat koko ajan samassa sopassa, mutta sanoja vain tulee lisää.

Tietenkään tuokaan johtopäätös ei ole oikea. Ainoa oikea johtopäätös on se, että ohjaajan ja opettajan ei pidä kuvitella mitään asiakkaistaan. Ohjaajan tulee tukea sekä horisontaalista että vertikaalista moniäänisyyttä. Ohjaajan tulee tukea ulkoisia keskusteluita, mutta myös sisäisiä keskusteluita. Näin hän voi mahdollistaa muutosta ja oppimista. Joskus jopa aidosti uuden oppimista – myös itsessään.

 

 

Lähteet

Arnkil, Tom Erik & Seikkula, Jaakko (2017). ”Nehän kuunteli meitä!” Dialogeja monissa suhteissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki.

Bahtin, Mihail (1991). Dostojevskin poetiikan ongelmia. Kustannus Oy Orient Express, Helsinki.

Whitaker, Dorothy (1985). Using groups to help people. Routledge, London.

koulutuspäällikkö

Haaga-Helia Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Mika Saranpää

koulutuspäällikkö Haaga-Helia Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Kommentoi

Your email address will not be published. Required fields are marked *