Lasten ja nuorten liikunnasta on tulossa liian kallista
Teemu Lehmusto 1.10.2019

Onni on 10-vuotias ja harrastaa jääkiekkoa tunnetun seuran juniorijoukkueessa. Yhteensä hänellä on harjoitteluun tai peleihin liittyviä tapahtumia vähintään neljä kertaa viikossa, joskus kuusi. Kaikki harjoitustapahtumat ovat koulun ulkopuolisella ajalla iltaisin ja harjoituspaikat yli 10 kilometrin päässä kotoa.

Onnin harrastaminen maksaa noin 200 euroa kuukaudessa. Maksut koostuvat harjoitusmaksuista sekä vaate-, varuste- ja matkakuluista. Tästä eteenpäin kustannukset vain kasvavat. Onneksi Onnin vanhemmat voivat tukea tätä toimintaa osallistumalla seuratoimintaan sekä kyyditsemällä, kannustamalla ja kustantamalla. Erityisesti kustantamalla, sillä harrastamisen kalleus sulkee yhä enemmän lapsia ja nuoria liikunta- ja urheiluharrastusten ulkopuolelle.

Tämä kuvaus on myös tutkimuksen mukaan realismia. Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimuksen (2018) mukaan noin kolmannes 6–14-vuotiaiden lasten vanhemmista käyttää yli sata euroa kuukaudessa seuratoimintaan osallistuvan lapsensa harrastukseen. Seuratoiminnan ulkopuolella olevien lasten vanhemmista taas 70 % toteaa kustannusten jäävän alle 30 euron kuukaudessa.

Huolestuttava tosiasia on se, että seuratoiminta karkaa monien kansalaisten ulottumattomiin ja vähävaraisten lapset liikkuvat hyvin toimeen tulevia vähemmän. Tämä taas ei ole liikuntalain hengen mukaista, jos ajatellaan kansallisten lajiliittojen saamia valtionavustuksia ja niiden vaikutuksia lajiliittojen alaisten seurojen toimintaan. Opetus- ja kulttuuriministeriön pitkäaikainen tavoite on ollut juuri päinvastainen eli harrastuskustannusten laskeminen.

Urheiluseurassa harrastamisesta on muodostumassa eksklusiivista ja eriarvoistavaa.

On hyvä pohtia, millaisena haluamme nähdä terveen ja liikunnallisesti aktiivisen lapsen tai nuoren sekä millaisilla toimilla fyysistä aktiivisuutta tuetaan? Fyysinen aktiivisuus toki nähdään arvona puheen tasolla ja tutkimusten mukaan urheiluharrastuksella on keskeinen vaikutus siihen, että lapsella on liikunnallinen elämäntapa myös aikuisena. Lasten ja nuorten kokonaisliikunnan määrän lisääminen on terveyden ja hyvinvoinnin kannalta ehdottoman tärkeää. Hyviä toimintatapoja peruskouluihin on jalkautettu esimerkiksi Liikkuva koulu -ohjelman kautta , mutta koulupäivän ulkopuolisia malleja on toistaiseksi vähemmän. Siksi onkin huolestuttavaa, jos yhä harvemmalla on mahdollisuus osallistua seuratoimintaan. Olisiko siis löydettävissä uusia toimintamalleja ja rakenteita, jotka yhdistävät julkista ja kolmatta sektoria sekä perheitä? Onko yhteiskunnallista tahtotilaa muodostaa rakenteita, jotka mahdollistavat liikunnallisen elämäntavan jo lapsesta lähtien?

 

Harrastustoiminta osaksi koulupäivää

 

Yhtenä mahdollisena vaihtoehtona on esille nostettu nk. Islannin mallin soveltaminen siten, että harrastustoiminta sidottaisiin osaksi lasten koulupäivää. Suomessa vahvistettaisiin koulujen aamu- ja iltapäivätoimintaa, kerhotoimintaa sekä yhteistyötä kuntien ja kolmannen sektorin toimijoiden välillä. Lapsilla ja nuorilla olisi mahdollisuus harrastaa monipuolisesti ja mikä parasta, ilman kustannuksia. Tämä on itse asiassa kirjattu jo hallitusohjelmaan ja siihen on varattu 40 miljoonaa euroa rahoitusta kertaluonteisena investointina (https://yle.fi/uutiset/3-10832294).

”Urheilu on ihmisen paras kehitysohjelma maailmassa. Meillä on urheilun sisällä paljon tekemistä, että osaisimme käyttää tämän mahdollisuuden. Urheilun avulla voimme auttaa ihmisiä oppia tuntemaan itsensä ja löytämään voimavaransa elämää varten. Silloin urheilu on arvokasta myös yhteiskunnan kannalta.” Erkka Westerlund

On ensiarvoisen tärkeää, että muutos viedään maaliin ja sitä lähdetään jalkauttamaan pitkäjänteisesti. Tällä hetkellä on selvää, että yksistään koulujen liikuntatunnit ja seuratoimintaan osallistuminen ei riitä kattamaan lasten ja nuorten vähintään kahden tunnin päivittäistä liikunnan tarvetta. Kokonaisliikunnan määrä itse asiassa tippuu lapsuudesta nuoruuteen siirryttäessä, ja 15-vuotiaista tytöistä 85 % ja pojista 77 % ei enää liiku viikoittaisen liikuntasuosituksen edellyttämällä tavalla. Siksi voisikin ajatella, että muutokset koulun ohessa tarjottavaan harrastustoimintaan muuttaisivat tätä tilastoa pitkällä aikavälillä paremmaksi osallistamalla lapset mukaan liikuntaan ja tukemalla siten fyysisesti aktiivista elämäntapaa. Samalla harrastaminen tuodaan lasten luokse eikä lapsia tarvitse välttämättä erikseen kyyditä harrastuksiin. Hyviä alueellisia avauksia on jo olemassa, ja esimerkiksi Lahden kaupungin alueella maksutonta lasten ja nuorten kerho- ja harrastetoimintaa on tarjolla HarrasteLahti-sivuston kautta. Järjestettävät kerhot toteutetaan yhteistyössä eri seurojen, yhdistysten ja järjestöjen kanssa.

Kaikilla tulisi olla tasavertainen mahdollisuus monipuoliseen liikunnan harrastamiseen eivätkä kustannukset saisi olla esteenä. Koulupäivien oheen lisätty harrastustoiminta voisi toimia myös väylänä saada innokkaita lapsia ja nuoria mukaan seuratoimintaan ja sen kautta jäsentyvään urheilutoimintaan. Urheilu antaa parhaimmillaan upean kasvualustan, joka tukee ihmisen kokonaisvaltaista kehittymistä ja antaa monipuolisia eväitä tulevaisuuteen. Siksi onkin tärkeää, että liikunta ja urheilu pystyisivät jatkossa asemoimaan paikkansa yhteiskunnassa entistä selkeämmin.

 

 

LÄHTEET

Hakanen, T., Myllyniemi, S. & Salasuo, M. Oikeus liikkua. Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus 2018. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2019:2

Neuvottelutulos hallitusohjelmasta 3.6.2019. Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta. Helsinki 2019.

Sami Kokko & Leena Martin (toim.). Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2019:1, LIITU-tutkimuksen tuloksia 2018.

Westerlund, E. 2019. Erkka: Elämän peliä. Oulu: Fitra.

liikuntapalveluiden lehtori

Teemu Lehmusto

liikuntapalveluiden lehtori

Kommentoi

Your email address will not be published. Required fields are marked *