Mitä kuuluu, miten menee?
Kaisa Iso-Herttua 10.10.2019

Elämä on lahja, jota nautitaan porukalla. Kenenkään ei pitäisi pärjätä vain yksin. Arvokkain tuki, mitä alakuloiselle läheiselle voi antaa, on kysyä ’mitä kuuluu?’ Me kaikki tarvitsemme läsnäoloa ja kohtaamista. Jos sanat tuntuvat olevan hukassa, kymmenen vinkkiä kysyä ’mitä kuuluu, miten menee’ löytyy https://mitakuuluu.fi -sivuilta.

Suomen kielen ’mitä kuuluu’ on hyvä ilmaisu. Siihen odotetaan vastausta. Se on enemmän kuin ’how do you do’ johon vastataan vain toistamalla kysymys. ’Mitä kuuluu’ on paremminkin ’whatsapp’, että mitä on pinnalla ja pintaa syvemmälläkin.

Joitain vuosia sitten Kampin ostoskeskuksessa järjestettiin maailman mielenterveyspäivänä kampanja, jossa vapaaehtoiset kysyivät tuntemattomilta ’mitä kuuluu’. Kysymys oli jotain niin odottamatonta, että ihmiset kokovartalo hämmästyivät. Osa jäi vastaamaan monipolvisin tarinoin. Jotkut menivät suoraan kipupisteisiinkin. Kysyminen kannattaa!

Ihminen tarvitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi jo elämän alusta saakka. Tutkimusten mukaan äidin ja isän katse, puhe ja hoiva tukevat vauvan kehitystä.

Elämän kaikissa vaiheissa jokainen elää myös katseesta ja kohdatuksi tulemisesta. Joskus pienellä teolla voi olla iso vaikutus. ’Mitä kuuluu?’ Kysyminen ei ota paljon, mutta sen kuuleminen voi pelastaa jonkun päivän, joskus koko elämän. Miten tärkeää on tulla kohdatuksi ja kuulluksi juuri sellaisena kuin on elämän kulloisessakin tilanteessa! Omassa työssäni kohtaamisen ja keskustelun jälkeen kuulen usein, kiitos kun kuuntelit. Kuulen siinä kertojan viestin, kiitos kun olen juuri tallaisena arvokas ja saan olla tässä. On asioita, joita on tärkeä voida sanoa ja prosessoida luottamuksella oman elämänpiirin ulkopuoliselle luotettavalle taholle. Sitä varten Haaga-Helialla on hyvinvoinnin ammattilaisia: terveydenhoitajat, opintopsykologi, psykiatriset sairaanhoitajat ja minä, korkeakoulupappi.

Yhtä lailla huomenta, heippa ja mitä kuuluu luovat arkeen tuntua, että kuulun porukkaan. Ollaan tässä yhdessä ja sinulla ja minulla on väliä. Meistä jokainen voi olla luomassa omaa elämän piiriä opiskelu- ja työympäristössä sellaiseksi, jossa on välittävä ilmapiiri ja hyvä olla. Kohtaaminen ja pysähtyminen, lyhytkin sellainen, rakentaa yhteisöä, jossa jokainen voi kokea kuuluvansa joukkoon.

Nyt torstaina 10.10. vietetään maailman mielenterveyspäivää. Tukea voi ilmaista helposti pukeutumalla vihreään! Lisää tietoa ja tarinoita: https://mieli.fi/fi/tapahtumat/maailman-mielenterveyspäivä-2019-vihreää-valoa-elämälle

 


 

Kirjoittaja on Haaga-Helia ammattikorkeakoulun korkeakoulupappi.

Kaisa Iso-Herttua

Kommentoi

Your email address will not be published. Required fields are marked *