Työuran aikana voi olla kymmeniä rooleja
Heikki Hietala 31.10.2019

Isäni oli elinikäisen oppimisen suuri ystävä. 40-vuotiaana hän opetteli tenniksestä itselleen harrastuksen loppuiäkseen. Sitten hän opiskeli Linguaphonen avulla englantia pystyäkseen lukemaan kirjoja ja keskustelemaan kansainvälisten vieraiden kanssa työpaikallaan. Seuraavaksi hän osti kaitafilmikameran ja kirjan Lär dig smalfilma ja ryhtyi elokuvaharrastajaksi.

Eläkkeelle jäätyään hän halusi oppia hanurinsoittoa voidakseen soittaa kansallisromanttisesti valsseja savusaunan verannalla saunan lämmitessä. Hän myönsi auliisti itsekin, että pari ensimmäistä kesää eivät olleet ihan Suomi-Filmin tasoa, mutta ajan myötä hän pääsi kuin pääsikin tavoitteeseensa. On sanottava, että kokonaisuus toimi (sitten myöhemmin).

Nämä eivät olleet työasioita, vaan harrasteita. Siihen aikaan lakimiehen koulutus ja hallintovirkamiehen ura eivät paljonkaan tarvinneet uuden oppimista, pikku päivitystä vain säädösten muuttuessa. Nyt on toisin. Ala kuin ala edellyttää sitä, että jokainen paitsi pitää perustaitonsa ajan tasalla, myös kouluttautuu näkemään uusia mahdollisuuksia.

Itselleni tämä on ollut tuttua puuhaa. Kliseisesti sanoen ICT-alalla vain muutos on pysyvää. Yritin kerran laskea omat roolini 33:n vuoden IT-uralla, ja lopetin päästyäni 17:ään rooliin. Enimmäkseen uusilla opeilla on maksimissaan noin kahden vuoden puoliintumisaika – sitten on taas opittava jotain täysin uutta.

 

Avoin lähdekoodi on avannut uusia mahdollisuuksia

 

Kun nyt opetan Innovaatio- ja projektitoiminnan kurssia, olen uuden tilanteen edessä. Koskaan aiemmin ei ole ollut mahdollista tehdä ja oppia niin paljon, niin helposti ja niin edullisesti kuin avoimen lähdekoodin ja System on a Chip (SoC) -laitteiden aikana. Arduinot, ESP32:t, Raspberry Pi:t ja muut maksavat muutaman euron. Niihin voi liittää satoja antureita, näyttöjä, moottoreita ja muita lisälaitteita, ja saada aikaan ihan mitä tahansa.

Kaiken tämän liittäminen pilveen onnistuu sekin avoimen lähdekoodin kautta, jos ei ilmaiseksi, niin hyvin edullisesti. Opiskelijat eivät usein aluksi miellä sitä, miten valtaisat mahdollisuudet nykyinen avoimen lähdekoodin ja jakamistalouden maailma antaa, mutta heidän kokeiltuaan robotiikan perusteita Arduinon kanssa käsitys kyllä muodostuu hyvin valoisaksi.

 

Kauan sitten opittua voi tarvita yllättävissä tilanteissa

 

Minua huvittaa myös se, että ensimmäinen oma iso ohjelmointiprojektini oli vuonna 1989 Jyväskylän Yliopiston viestintätieteiden laitokselle tehty taukomittausjärjestelmän päivitys. Systeemi piti siirtää Commodore 64:n BASIC-versiosta AMIGA 1000 -koneen C-kielelle. En ollut koskaan koodannut kumpaakaan, enkä osannut ohjelmoida kuin yliopiston suurtietokoneen Pascal-ympäristössä.

Kesä menikin rattoisasti uutta opetellessa, mutta systeemi piti lopulta kutinsa ja analysoi kerralla kaksi ja puoli tuntia nauhoitettuja puhelinkeskusteluja. Kun aloitin Arduinojen käytön, palasin C:n pariin liki 30 vuoden perästä. Ja kyllä, jossain selkäytimen jatkeessa oli kuin olikin jotain pohjaa C:n rakenteista.

 

Kiinnostus on tärkeintä

 

Elinikäisen oppimisen kannalta suurin pulma ihmisillä tuntuu olevan runsaudenpula. On niin paljon kaikkea, mitä pitäisi oppia. Jos iltapäivälehtiä lukee, tuntuu että kaikkien pitäisi nyt juuri alkaa koodareiksi ja koodata itselleen aamukahvista alkaen kaikki. Joissakin lähteissä taas väitetään, että kaikkien on juuri nyt alettava 3D-guruiksi ja tehtävä siitä itselleen uusi ammatti.

Tämä ei pidä paikkaansa. Sen sijaan olisi kaikkien syytä tutustua koodaamiseen tai mallinnukseen ja katsoa, kiinnostaako se aidosti. Jos ei kiinnosta, siitä ei saa uutta uraakaan. Mutta jos tutustumalla ilmaisiin ohjelmointiympäristöihin ja -kieliin saa kipinän opetella uutta, siitä saattaa päätyä uudelle uralle. Haaga-Helian tietojenkäsittelyn monimuoto-ohjelmissa opiskelee monen monta sosiaali- ja terveysalan ammattilaista. He haluavat tuoda oman osaamisensa rinnalle uutta tietoa koodaamisesta ja tietojärjestelmistä, jotta heidän työnsä helpottuisi. Tämä on se asenne, jota tarvitaan joka alalla.

Ja on minun sanottava sekin, että muistot Metsäkukkia-valssista kesäisessä illassa savusaunan tuoksun leijaillessa niemenkärjestä ovat varsin kannustavia elinikäisen oppimisen suhteen.

Hanuria en kuitenkaan osta.

Heikki Hietala

Kommentoi

Your email address will not be published. Required fields are marked *