Siirry sisältöön
Jatkuva oppiminen
Jatkuvan oppimisen polulla – avoimen AMK:n kautta tutkinto-opiskelijaksi

Kirjoittajat:

Pirjo Aura

TKI-asiantuntija, vaikuttava ammatillinen pedagogiikka
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 01.11.2019

Työni Haaga-Heliassa liittyy kiinteästi tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Olen mukana hankkeissa koko niiden elinkaaren ajan aina hankehakemusten valmistelusta hankkeen päättymiseen ja raportointiin saakka. Hankevalmistelut, rahoituksen hakeminen, useat rahoitusinstrumentit, erilaiset tutkimus- ja kehittämiskohteet sekä -prosessit ovat tulleet tutuiksi.

Joitain vuosia sitten vaihdoin työtehtäviä. Samaan aikaan ilmoittauduin avoimeen ammattikorkeakouluun ja valitsin ensimmäisen ylemmän ammattikorkeakoulun opintojaksoni Haaga-Helian tarjonnasta. Valitsemani opintojakso oli iltaisin, joten se ei häirinnyt työtäni päivisin. Aika pian huomasin, että opinnoista onkin hyötyä työssäni tutkimus- ja kehittämiskoordinaattorina.

Olin palannut jatkuvan oppimisen polulle.

Ensimmäinen opintojaksoni avoimessa ammattikorkeakoulussa oli yritysviestinnän kokonaisuus, jonka aikana tutuksi tulivat digiviestintä, yritysviestinnän suunnittelu ja sen haasteet, sosiaalinen media ja sen hyödyntäminen viestinnässä sekä blogit. Opintojaksolla oli vierailijaluennoitsijoita, ja tutustuminen muihin opiskelijoihin ja heidän digiviestinnän projektitöihin tutustuminen oli antoisaa.

Lopulta minulla oli vaaditut 30 opintopistettä rekisterissä ja pystyin hakemaan avoimen opintopolun kautta tutkinto-opiskelijaksi. Muut hakukelpoisuuteen vaadittavat asiat olivatkin jo täyttyneet aiempien tutkintojen ja työvuosien edetessä.

Keväällä sain sähköpostiin päätöksen opiskelupaikasta ja otin sen heti vastaan. Tätä kirjoittaessani opinnot ovat alkaneet ja olen saanut useita uusia opiskelijakollegoita monilta eri toimialoilta. Verkostoituminen ja yhteiset projektit ovat mielenkiintoisia ja antoisia. 

Opiskeluni motiivina ovat merkitykselliset työtehtävät. Haluan hyödyntää vahvuuksiani, jolloin myös työnantaja hyötyy eniten työpanoksestani. Oman osaamisen kehittäminen ei ole vain omaksi iloksi, vaan myös työnantajan hyödyksi. Oma ajatukseni on, että kannattaisi hyödyntää kaikkien vahvuuksia ja järjestää työtä vahvuuksien päälle. 

”Oleellista on pelisäännöt, oman näköinen työelämä ja oma tapa hahmottaa sitä, ei se, että kaikkien työ on järjestetty demokraattisesti samalla tavalla. Työelämä on valtavassa murroksessa eikä kaikki siinä ole huonontamista. On selvää, että jokaisen työura on enemmän omissa käsissä kuin aikaisemmin. Oman kyvykkyyden rakentaminen muuttuvassa tilanteessa on vaativaa, eikä työelämä ehkä parhaimmillaankaan enää rakennu samalla tavalla kuin aikaisemmin.” (Kirsi Piha)

Ajatukseni onkin, että kannattaisi hyödyntää kaikkien vahvuuksia ja järjestää työtä vahvuuksien päälle. Haluan tehdä merkityksellisiä töitä ihan siihen vielä kaukana häämöttävään eläkeikään saakka. Parhaiten varmistan tämän pitämällä huolta omasta osaamisestani koko työuran aikana. Uusien osaamisien myötä minulla on mahdollista kehittää työtä ja käytäntöjä ja soveltaa oppimiani asioita jatkuvasti muuttuvassa tutkimus- ja kehittämistyössä.

Lähteet: 

Kirsi Piha: Halu tehdä merkityksellistä työtä

Anne Niemi-Hakala: Motivaatio meni ja työntekijä sen mukana. Miten pidät sitoutuneimmat osaajat talossa? 

Taloussanomat