Siirry sisältöön
Jatkuva oppiminen
Virheet salliva organisaatiokulttuuri mahdollistaa yhteisöllisen oppimisen

Kirjoittajat:

Eeva Puhakainen

viestinnän lehtori, TKI-viestintävastaava
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Meri Vehkaperä

strategiatyön ja johtamisen lehtori
Haaga-Helia ammattiorkeakoulu

Julkaistu : 04.11.2019

Vastuu osaamisen kehittämisestä on sekä organisaatiolla että yksilöllä. Oppimista tukeva organisaatiokulttuuri mahdollistaa yhteisöllisen oppimisen ja osaamisen jakamisen. Oppimista tapahtuu usein virheen tai ongelman seurauksena, mutta usein ihmiset pelkäävät virheiden tekemistä ja etenkin niiden seurauksia. Useista suomalaisyrityksistä näyttäisi lisäksi puuttuvan kokeilut ja virheet salliva johtamistapa ja kannustava ilmapiiri.

Viimeaikaisessa tutkimuksessa jopa neljä kymmenestä suomalaisesta kokee, ettei omassa organisaatiossa ole lupa epäonnistua. Vaikka vastaajista käytännössä kaikki (98 %) kokivat kyvykkyyden tunteen ja osaamisen tärkeäksi, sen toteutumisen omassa työssään näki vain kolme neljästä vastaajasta. Kyselyyn vastasi yli 200 suomalaista eri organisaatiotasoilta: toimihenkilöitä, asiantuntijoita, päälliköitä ja johtajia.

Mainio esimerkki virheet sallivasta kulttuurista on naapurimaamme menestystarina Ikea. Ingvar Kampradilla oli tapana kysäistä työntekijöitä tavatessaan, millaisia virheitä he olivat sinä päivänä tehneet. Jos työntekijä vastasi, ettei ole tehnyt yhtään virhettä, huomautti Kamprad, ettei työntekijä sitten ollut mitään yrittänytkään. Ikeassa on tietoisesti rakennettu kulttuuria, jossa ei tarvitse pelätä virheitä vaan pyrkiä oppimaan niistä.

Ikean esimerkki muistuttaa johdon ja esimiesten esimerkin voimasta. Miten epäonnistumisiin, virheisiin ja kokeiluihin suhtaudutaan? Ja toisaalta kehittääkö esimies itse aktiivisesti osaamistaan ja kannustaako muita kehittymään?

Esimies toimii parhaimmillaan valmentajana, joka oivalluttaa, tukee ja haastaa työntekijää ratkaisemaan työhönsä liittyviä ongelmia ja haasteita. Luottamuksellinen ilmapiiri mahdollistaa yhteisöllisen ihmettelyn, avoimen keskustelun ja tarvittaessa avun pyytämisen.


Kirjoittajat: Eeva Puhakainen ja Meri Vehkaperä 

Puhakainen opettaa viestintää Haaga-Heliassa sekä toteuttaa ja koordinoi palveluliiketoimintahankkeiden viestintää. Vehkaperä työskentelee HH:ssa strategiatyön ja johtamisen lehtorina sekä toteuttaa organisaatioiden ja johtamisen kehittämishankkeita eri alojen yritysten kanssa.