Siirry sisältöön
Jatkuva oppiminen
Minuttelun aika eli matka ylempää AMK -tutkintoa suorittavan restonomi- ja tradenomiopiskelijan ydinosaamiseen

Kirjoittajat:

Vesa Heikkinen

yliopettaja
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 10.11.2019

Olen työskennellyt ylempää ammattikorkeakoulututkintoa suorittavien restonomi- ja tradenomiopiskelijoiden kanssa runsaat kymmenisen vuotta. Opetus- ja ohjausalueitani ovat opinnäytteet, palvelumuotoilu, tulevaisuuksien tutkimus sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovointimenetelmät. Pääsisältöjä ovat muun muassa glokaalit liiketoiminta- ja mikroympäristöt sekä palveluorganisaatioiden kilpailumaisemien ennakointi.

Aikuisopiskelijamme työskentelevät pitkälti operationaalisissa sekä taktisissa esimies- ja asiantuntijatehtävissä. He operoivat, prosessoivat ja projektoivat. Monen työhön sisältyy proaktiivista kehitystyötä ja innovointia.

Eri yrityksistä ja palveluliiketoiminnan alueilta tulevia opiskelijoita yhdistävät monet metakvalifikaatiot eli yleisominaisuudet. Heillä on jo opiskelemaan päästessään varsin vahvat liiketaloudelliset perustiedot ja -taidot. Heidän osaamisalueensa ovat kontekstuaalisia eli projekti- ja yrityssidonnaisia. Erot näkyvät lähinnä mikro-osaamisessa ja strategisissa näköaloissa.

Ylemmät AMK-opinnot kannustavat opiskelijoitamme tutkimaan ja kehittämään: Tavoitteena on löytää uusia työkaluja ja ajattelutapoja sekä syvempiä perusteluja oman työn ja organisaation kehittämiseen. Ideoiminen, ilmiöiden metsästäminen (cool hunting) ja kanvaasit eivät riitä, vaan on löydettävä argumentteja ja teorioita visualisointien rinnalle. On opittava käsitteellistämään, mallintamaan, etsimään syy-yhteyksiä, rakentamaan metodologista perustaa!

Tärkeää opiskelijalle on myös vaihtoehtoinen ja luova ajattelu (upside management). Opiskelija on saatava janoamaan monialaista ja -tieteistä tutkimus- ja tulevaisuustietoa. Tätä edistävät visionääriset oppimistehtävät ja kriittiset näkökulmat. Erityisen herkullisia mikrotehtäviä ovat viheliäiset ongelmat (wicked problems). Opiskelijat oppivat ratkomaan monimutkaisia ja viheliäisiä probleemia asettamalla maali reilusti vuoteen 2043.

Osaamisen muotoilu (skill design) on nostanut ydinkompetenssit keskiöön. Kyse on omien motiivien, roolien, asenteiden, arvojen ja mielialojen tunnistamisesta ja tunnustamisesta.

Opiskelija huomaakin yleisominaisuuksien ja osaamisalueiden olevan kerroksellisia ja tilannekohtaisia. He oppivat minuttelun eli itsensä kehittämisen ja itsereflektoinnin taitoja. Samalla opiskelijoiden liikesivistys nousee ja he saavat kipinän jatkuvaan opiskeluun ja oppimiseen, sillä tämän päivän ydinosaaminen voi jo huomenna olla vanhentunutta.

jatkuva oppiminen