Siirry sisältöön
Vaikuttamisen tarina: tekoja, tekijöitä ja aikaa
Julkaistu : 15.11.2019

Noin kuusikymmentä parhaillaan Haaga-Heliassa pyörivää tutkimus- ja kehittämishanketta muodostavat intensiivisen osan tekijöidensä arkea. Silloin tällöin jotkut meistä pysähtyvät miettimään: tämähän on tosi makea ja kiinnostava juttu! Miten varmistan, että muut tietävät tästä? Entä mitä tapahtuu, kun olemme valmiit: miten muut osaavat hakeutua tuotetun materiaalin ja osaamisen ääreen? Miten varmistan, että tämä innostava ja uutta luova tekeminen ei lopu, kun hankeraha loppuu?

Menneisyyden voittaja

Noin kymmenen vuoden näkymä Haaga-Helian nopeasti kasvaneeseen ja kunnianhimon tasoltaan jämäköityneeseen hankekantaan paljastaa vaikuttavuuden toteutuneen tarinan. Yhä useammin törmää sisältöihin, jotka herättävät huomaamaan: tuota juttua kehitettiin pari vuotta sitten ja mahtavaa nähdä, että se on käytössä, että se on muuttunut ja että se yhä innostaa.

Vaikuttamisen tarina ei aina ole ilmiselvä, mutta esimerkiksi vuonna 2010 käynnistyi eurooppalainen pienehkö projekti niemeltä Entre-Coach ja kolme vuotta myöhemmin sen seuraaja, samoin Euroopan Unionin Life Long Learning ohjelmasta rahoitettu, E-DECO. Hankkeisiin saatiin mukaan oikeat henkilöt, jotka saattoivat viedä oppimaansa eteenpäin ja juurruttaa sen osaksi organisaation arkea. Tänä päivänä – useita vuosia myöhemmin – tuloksia hyödynnetään osin pitkälle eteenpäin jalostettuna esim. StartUp Schoolin coaching-käytännöissä ja kovin muodikkaissa hachatoneissa.

Tulevaisuus edessä

Parhaillaan kehitetämme monialaista, kansainvälistä opetuskokonaisuutta, jonka tavoitteena on parantaa asioiden internetin eli Internet of Things (IoT) -ilmiöön liittyvää osaamista ja siihen tarjottavaa koulutusta.

IoT Rapid protolabsin -hankkeen vaikutustarina on vielä muodostumatta. Opettajat Hollannissa, Suomessa ja Italiassa miettivät, miten saada opiskelijaryhmien tai yksittäisen opinnäytetyön tekijän ja ohjaajan arki synkronoitua niin, että suunnittelijat, ohjelmistokehittäjät ja tulevat sensoriteknologian huippuasiantuntijat voisivat parhaiten tehdä yhdessä töitä. Tai vielä paremmin: miten saamme yritysten IoT-haasteet rakennettua erinomaisiksi kansainvälisiksi toimeksiannoiksi ja ratkaistua e monialaisin opiskelijavoimin innostavalla ja hyödyllisellä tavalla? Samalla tavoittelemme, että yhteisömme kasvaa uusilla aloilla, uusilla mailla, uusilla osaamisilla tai vaikkapa uusilla yrityskumppaneilla.

Takana on yksi pilotti, käynnissä toinen ja keväällä vielä yksi. Aikaa on vuoden 2020 loppuun.  Tekeminen on välillä innostunutta, välillä tuskaista, ja koko ajan opimme yksilöinä, organisaationa ja organisaatioiden kolmivuotisena yhteenliittymänä eli konsortiona. Itse olen toiveikas. Tekeminen on aitoa ja omistautunutta.

Luulen, että vuonna 2025 joku meistä pysähtyy arkisen aherruksensa keskellä huomaamaan: Hauskaa, että tuota käytetään ja tuo verkosto on voimissaan! Olin mukana, kun sitä ensi kertaa tehtiin! Vaikuttavaa.

Jos innostuit, ERASMUS+ Knowledge Alliances 2018-2020 IoT Rapid Protolabs on avoin uusille toimeksiannoille ja uusille toimijoille. Seuraava pilottikierros keväällä 2020 ja mukaan voi hakea nyt.

Homepage

Join us. https://www.rapidprotolabs.eu/join-us/

Kirjoittaja auttaa IoT protolabin tiimiä onnistumaan hankkeessaan tuntien itsensä maallikkosi IoT-propellipäiden ja pedagogiikan huippuosaajien seurassa.