Siirry sisältöön
10 minuutin maailmanmestari

Olen saanut olla osa naisten jääkiekkojoukkueen matkaa MM-finaaliin. Sellaisia tunteita, jotka valtasivat meidät semifinaali- ja finaalipeleissä, kokee harvoin työelämässä.

Kirjoittajat:

Markus Arvaja

lehtori, urheilu
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 20.01.2020

Kun Petra Nieminen laukoi finaalipelissä jatkoajalla kiekon maaliin USA:ta vastaan, tuntui kuin koko halli olisi räjähtänyt ilmaan. Tuntemattomat ihmiset halailivat toisiaan ja fiilis oli sanoin kuvaamaton. Harmillisesti voittomaali meni videotarkastukseen, jossa videotuomari piinallisen 10 minuutin jälkeen hylkäsi maalin. Lopulta maailmanmestaruus ratkaistiin voittomaalikilpailussa, jonka USA voitti. Tässä video tapahtumista.

Minun osuuteni oli olla naisten jääkiekkomaajoukkueen psyykkinen valmentaja. Päätyöni on Haaga-Heliassa Vierumäen yksikössä lehtorina, ja suoritin työelämäjaksoa jääkiekkojoukkueessa.

Mutta mennään takaisin maailmanmestaruusfinaaliin. Miten tähän oli päästy? Kuinka naisleijonat pystyivät kaatamaan kahdesti naisjääkiekon jättiläiset USA:n ja Kanadan oman kotiyleisön edessä?

Olemme päävalmentaja Pasi Mustosen johdolla jo usean vuoden ajan rakentaneet joukkueeseen uudenlaista toimintakulttuuria, joka pohjautuu Decin ja Ryanin (1985) kehittelemään motivaatioteoriaan (itsemääräytymisteoria). Itsemääräytymisteorian mukaan ihmisellä on kolme perustarvetta: tarve kokea pätevyyttä, autonomiaa ja yhteenkuuluvuutta. Jos nämä kolme perustarvetta tulee tyydytetyksi toimintaympäristössä, voidaan parantaa muun muassa sisäisen motivaation kasvua, ryhmään sitoutumista, psyykkistä hyvinvointia, sinnikkyyttä ja suoritusta (Deci & Ryan 2018.)

Pätevyyden tunnetta olemme pyrkineet lisäämään huomioimalla yksilöä entistä paremmin ja panostamalla yksilölliseen valmennukseen esim. yksilöllisten tavoitteiden, niiden seurannan ja tavoitteiden tukemisen kautta. Pätevyyden tunnetta on vuosien aikana vahvistettu myös vaatimustason nostamisen kautta (sekä pelaajat että johtoryhmä), oman mukavuusalueen ulkopuolelle menemisen kautta, rohkaisemalla pelaajia käyttämään omia vahvuuksiaan sekä itsetuntemuksen lisäämisellä: Missä olen hyvä ja mitä minun tulee kehittää? Missä asiassa omassa roolissani voin olla maailman paras?

Autonomian tunteen vahvistamisen edistämiseksi loimme pelaajien oman johtoryhmän, jonka avulla pelaajat ovat osallistuneet entistä enemmän joukkueen kehittämiseen ja toiminnan suunnitteluun. Esitetyille ajatuksille, ideoille ja ehdotuksille on annettu tilaa ja mahdollisuuksia toteutua. Tärkeä asia on ollut myös selkeän rakenteen ja selkeiden työraamien luominen, joka on tutkimusten mukaan edellytys autonomiselle ympäristölle.

Kuuluvuuden tunnetta olemme pyrkineet edistämään luomalla välittävän ja turvallisen ilmapiiri, jossa yksilö kokee syvää luottamusta ja arvostusta joukkueen jäseniä kohtaan. Esimerkiksi uusien pelaajien ”sisäänajoon” on käytetty aikaa ja pyritty varmistamaan, että he kokevat olevansa tervetulleita heti ensi minuuteista lähtien.  Tällaisessa ilmapiirissä jokainen yksilö voi olla oma aito itsensä ja pelaajalla on tunne, että hän uskaltaa ottaa pelissä tarvittavia riskejä ja vastuuta ilman pelkoa ja ylimääräisiä paineita. Tunne siitä, että ”olemme yhdessä joukkueena”, on tärkeä.

Palataan vielä tuohon ikimuistettavaan finaaliviikonloppuun. Kun katsoin pelaajien suorittamista jäällä, näin pelaajan, joka koki olevansa hyvä ja pätevä siinä mitä tekee, joka tunsi olevansa tärkeä ja arvostettu osa yhtenäistä joukkuetta, johon luotettiin ja jolle annettiin autonomiaa tehdä jäällä itselleen tärkeäksi koettuja asioita.

Vaikka en ole virallisesti Maailmanmestari, tiedän miltä tuntuu voittaa Maailmanmestaruus. Se tunne on hieno

Ps. Se maali olisi pitänyt hyväksyä.

Lähteitä:

Deci, E. L., & Ryan, R. M. 1985. Intrinsic motivation and self-determination in human behavior. New York: Plenum Press.

Deci, E. L., & Ryan, R. M. 2018. Self-determination theory: Basic Psychological needs in motivation, development and wellness. New York: The Guildford Press.