Upoksissa – Immersiivistä pedagogiikkaa opettajankoulutuksessa osa I
Henna Heinilä ja Susanna Löf 4.2.2020

Voisiko opettajaksi opiskelu olla niin mukaansa tempaavaa, että hetkittäin koko muu maailma unohtuu ja syntyy vahva uppoutumisen tunne? Uskomme, että voi. Lähdimme kokeilemaan ammatillisiksi opettajiksi opiskelevien kanssa, miten oppimiseen uppoutumista voisi tuottaa pedagogisesti.

Perusajatuksena oli se, että opiskelija ei missään vaiheessa ole opettamisen kohde, vaan aktiivinen oppimisen ja oppimisympäristöjen toimija ja tuottaja. Perustimme kokeilun tutkivan oppimisen, käänteisen pedagogiikan ja immersiivisyyden periaatteille ja aloimme kutsua tätä toteutustapaa immersiiviseksi pedagogiikaksi sen kokemuksellisuuden ja uppoutumisen tunteen vuoksi.

Immersiivisyys tarkoittaa pelimaailmassa pelaajan peliin keskittymisestä, sitoutumisesta ja syventymisestä. Taiteessa immersiivisyys tarkoittaa yleensä moniaistista esteettistä kokemusta ja taideteoksen maailmaan astumista. Kokeilussamme immersiivisyys ilmenee juuri tällaisena sisään astumisena. Yhteinen ymmärryksemme on, että mikäli opiskelija haluaa nähdä ja oppia opettajuuden, on hänen astuttava siihen sisään.

 

Lähipäivien aikana ollaan oppimisen pelikentällä

 

Ammatillisen opettajan kehittymisohjelma on osaamisperusteinen, joten opiskelu kiinnittyy opiskelijan osaamisen kehittämisen hänen työ- ja toimintaympäristöissä. Näin ollen opiskelijan koko elämä asettuu ikään kuin opintojen pelikentäksi.

Opintoihin kuuluvat yhteiset lähipäivät ovat olleet perinteisesti opettajankouluttajien vastuulla. Vaikka opiskelijoiden osaamista hyödynnetään lähipäivissä monella tapaa, ovat ne kuitenkin ohjaajien suunnittelemia, johtamia ja pääosin myös toteuttamia kokonaisuuksia. Opiskelijan rooli on osallistua ja olla mukana oppijana. Halusimme kuitenkin tehdä myös lähipäivistä immersiivisiä opiskelijoiden oppimisen pelikenttiä.

Opiskelijat saivat valita ammatillisen opettajan kehittymisohjelman keskeisistä teemoista, kuten oppimisen suunnittelusta, ohjaamisesta tai arvioinnista itseään kiinnostavan teeman. Samasta teemasta kiinnostuneet opiskelijat muodostivat vertaisryhmän ja ryhtyivät tutkimaan ja jäsentämään teemaa. Me ohjaajat olimme mukana vertaisryhmissä ohjaamassa, fasilitoimassa, sparraamassa ja itsekin tutkimassa ja oppimassa.

 

Oppimisen jaettu kokemus

 

Lähipäivien suunnittelun ja toteutuksen ympärille syntyi vahva intensiteetti. Jokaisella vertaisryhmällä oli vastuu teeman ”haltuun otosta” ja sen opettamisesta muille. Jokaisella opiskelijalla oli myös osallistujana vastuu lähipäivien onnistumisesta. Kaikki olivat niin sanotusti samassa veneessä ja tavoite oli yhteinen. Muutos oli näiltä osin selkeä aikaisempaan ohjaajavetoiseen lähipäivämalliin verrattuna. Käytännössä teemojen opiskelussa sovellettiin käänteisen opetuksen mallia ja siksi lähipäivät olivat yhteistoiminnallisia ja niissä vaikutti vahva kokemuksellisuus ja uppoutuminen yhteiseen ”peliin”.

Tällä hetkellä immersiivinen pedagogiikka liitetään vahvasti virtuaalioppimisympäristöissä tapahtuvaan oppimiseen. Me liitämme immersiivisyyden ennen kaikkea kokemukselliseen ja monikanavaiseen oppimiseen monenlaisissa oppimisympäristöissä. Sitoutuminen muihin opettajaopiskelijoihin myös empaattisella tasolla sekä osallisuuden kokemus ovat tärkeitä immersiivisyyden mittareita. Lähipäivien teemojen opiskelu, lähipäivän suunnittelu ja toteutus ovat yhteispeliä, jossa opiskelijoiden moninaisuus lisää osaamisen ja ammattitaidon monimuotoisuutta. Olemme kohdanneet lähipäivillä aikataulullisia, työjärjestyksellisiä, mutta ennen kaikkea pedagogisia haasteita ja selvittäneet ne yhteistyössä.

Olemme saaneet kokea oppimista, joka on sykähdyttävää, oivalluttavaa, ja joka on tuntunut jopa esteettiseltä kokemukselta.

Henna Heinilä ja Susanna Löf

Kommentoi

Your email address will not be published. Required fields are marked *