Siirry sisältöön
Tulevaisuuden näkymiä työelämäjaksolta

Meillä opettajilla on vastuu oman osaamisemme yksilöllisestä kehittämisestä, mutta työnantajien tulee mahdollistaa opettajien ammatillinen kasvu, työssä jaksaminen ja kehittyminen.

Kirjoittajat:

Petja Sairanen

lehtori, pedagoginen täydennyskoulutus
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 11.02.2020

Haaga-Helian strategian mukaisesti visiomme on avata ovet työelämään. Tämä ovi avautui konkreettisesti minulle opettajakouluttajana, kun olin runsaan kuukauden pituisella työelämäjaksolla Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:ssä syksyllä 2019.

AMKE on vuonna 2010 perustettu ammatillisen toisen asteen koulutuksen järjestäjien yhteistyöjärjestö. Yhdistyksen jäsenet ovat kunnallisia ja yksityisiä, sekä monialaisia että erikoistuneita ammatillisen koulutuksen järjestäjiä. Pääsin seuraamaan läheltä yhteiskunnallista vaikuttamista ja viestintää ammatillisen koulutuksen näkökulmasta.

Ammattiosaamisen barometri

Työelämäjaksoni aikana sain olla mukana toteuttamassa AMKEn Ammattiosaamisen barometri 2019 -kyselyä. Vastaajat edustavat kattavasti ammatillisen koulutuksen järjestäjäkenttää alueellisesti ja organisaatiomuodon mukaan. Kyselyn tietoja syvennettiin haastatteluin, joiden avulla haluttiin tuoda esiin ammatillisen koulutuksen monipuolista osaamista ja toimintaa.

Tulokset osoittavat, että ammatillisen koulutuksen järjestäjät arvioivat nyt tulevaisuuden näkymänsä myönteisempänä kuin viisi vuotta sitten. Keskeisinä syinä tähän ovat vuoden 2018 alussa voimaan tullut ammatillisen koulutuksen uudistus ja Suomen talouden suotuisa kehitys. Koulutusuudistus loi paremmat mahdollisuudet vastata yhä moninaisempiin työelämä- ja opiskelija-asiakkaiden tarpeisiin.

Ammatillinen koulutus nähdään keskeisessä roolissa, kun ratkaistaan muun muassa väestön ikääntymisestä, teknologisesta kehityksestä sekä työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaannosta aiheutuvia osaaja- ja osaamistarpeita. Jatkuvan oppimisen tarve kasvaa ja luo kysyntää uudenlaisille koulutustuotteille ja -palveluille. Koulutuksen järjestäjät arvioivat, että tutkinnon osaan tai osiin johtavan koulutuksen osuus kasvaa lähivuosina. He odottavat työelämäyhteistyön vahvistuvan ja monipuolistuvan monin tavoin. He myös arvioivat oppisopimuksen sekä kumppanuussopimusten merkityksen työelämäyhteistyössä kasvavan. Työelämän ja koulutuksen jatkuva vuoropuhelu synnyttää molempia osapuolia hyödyttävää ja kehittävää vastavuoroista kumppanuutta.

Kiitos työelämäjaksosta

Suuntaan kiitokseni antoisasta työelämäjaksosta AMKEn toimistolle monipuolisesta ja dynaamisesta työympäristöstä sekä esimiehilleni myönteisestä suhtautumisesta hakemukseeni. Meillä opettajilla on toki vastuu oman osaamisemme yksilöllisestä kehittämisestä, mutta myös työnantajien tulee mahdollistaa opettajien ammatillinen kasvu, työssä jaksaminen ja kehittyminen, sillä ne ovat yhteydessä työn laatuun. Henkilöstön osaaminen on se keino, jolla Haaga-Helian strategiset tavoitteet on mahdollista saavuttaa.

Voin lämpimästi suositella työelämäjaksoa kollegoilleni.