Siirry sisältöön
Työpaikan valinta on myös oppimisympäristön valintaa

Työpaikka tarvitsee tehtäviinsä ja toimintaansa sopivia osaajia. Opiskelija tarvitsee hänen kyvyilleen ja osaamiselleen sopivan työpaikan ja työtehtävät.

Kirjoittajat:

Eija Honkanen

yliopettaja
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 13.02.2020

Oppimisen järjestämiseen työpaikalla tarvitaan ennakoivaa ja tiivistä yhteistyötä, jossa tehdään aktiivista vuoropuhelua työelämän kanssa. Tavoitteenahan on huomioida ja yhteensovittaa työelämän tarpeet sekä opiskelijan osaaminen, jotta tuloksena olisi molempien osapuolien tarpeisiin ja tavoitteisiin vastaaminen.

Työpaikka tarvitsee tehtäviinsä ja toimintaansa sopivia osaajia. Ja toisaalta opiskelija tarvitsee hänen kyvyilleen ja osaamiselleen sopivan työpaikan ja työtehtävät. Työpaikalla tapahtuvan koulutuksen aikana opiskelijan työpaikka voi olla yhden työnantajan tarjoama paikka ja siellä olevat työtehtävät. Toisaalta se voi olla myös useamman työnantajan ja työtehtävien yhdistelmä.

Usein ajatellaan, että opiskelija menee yhteen työpaikkaan kerrallaan kehittämään omaa osaamistaan. Joskus työpaikan työtehtävät ovat rajattuja, jolloin opinnoille asetettuja tavoitteita ei saavuteta työelämäjaksolla. Ratkaisuna voilla esim. kaksi eri työpaikkaa samalla jaksolla. Hän voi toimia kaksi päivää viikossa toisessa työpaikassa, jossa on omat työtehtävät ja tavoitteet. Toisaalta hän voi toimia vuoroviikoin työpaikoilla. Tässäkin työpaikan tuntemus ja työtehtävien sovittaminen opiskelijan osaamiseen siten, että työpaikkain siitä hyötyy, on tärkeää.

Työpaikalla tapahtuvan oppimisen järjestämiseen liittyy myös se, että opettaja tuntee hyvin työpaikan ja siellä olevat mahdollisuudet toimia, oppia ja kehittää osaamista. Työanalyysi ja työpaikan saavutettavuuden kartoituksella voidaan selvittää millaiselle opiskelijalle työpaikka on sopiva ja myös sen, voiko työpaikan ja työtehtävät muotoilla hänelle sopivammaksi. Työpaikan valinta, johon liittyy työtehtävien muotoilua, on myös osa oppimisen tapojen ja oppimisympäristön valintaa, jossa opettaja tukee ja ohjaa opiskelijaa ja työpaikan henkilöstöä.

Kun opiskelija tulee työpaikalle ,on tärkeää, että hän tulee osaksi työpaikan henkilöstöä. Joskus tähän tarvitaan opettajan tai ohjaajan tukea. Silloin opettajan tehtävänä on valmentaa opiskelijaa työpaikkaa varten. Se onnistuu, kun opettaja tietää työpaikan säännöt ja työtehtävät sekä toimintakulttuurin. Opettajan tehtävänä on luoda kokonaiskuva työpaikalla tapahtuvasta koulutuksesta. Hän tekee työelämälle näkyväksi , millaista on opiskelijan osaaminen, millaista tukea ja ohjausta tämä tarvitsee, mitä tukea on tarjolla oppilaitoksen puolelta ja millaista osaamisen kehittämistä opiskelija tavoittelee jakson aikana. Se luo hyvän pohjan yhteisohjaajuudelle työelämän kanssa.

Parhaimmillaan ohjaus perustuu vahvuuksiin, positiiviseen, kannustavaan vuorovaikutukseen ja kaikkien ymmärtämään kommunikointiin. Työelämän kanssa toimiessa rakennetaan yhteistyötä työpaikkaa arvostaen ja sen toimintaa kunnioittaen. Työnantaja on osaaja omalla ammattialallaan ja ymmärtää oman toimialansa lainalaisuudet.


Teksti on osa Opitaan työhön yhdessä -hanketta (OPTY ESR 2018-2020). Hankkeessa on tavoitteena parantaa heikossa työmarkkina-asemassa olevien osatyökykyisten ja erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden siirtymävaiheiden ja koulutuksellisen tasa-arvoa tukevia palveluita. Hankkeessa on kehitetty osatyökykyisten henkilöiden ryhmävalmennusta ja opinnollistettu työelämälähtöisiä oppimisympäristöjä. Mukana on ollut asiantuntijoita Ammattiopisto Livestä, Vates-säätiöstä, Kehitysvammaliitosta ja Haaga-Helia Ammatillisesta opettajakorkeakoulusta. Näiden toimijoiden yhteistyön tuloksena on syntynyt erilaisia oppaita ja videoita liittyen ohjaukseen ja työnantajan kanssa tehtävään yhteistyöhön sekä selvitys, jossa tarkastellaan osatyökykyisten nuorten työssä tapahtuvaa oppimista.  Kaikki tuotetut ohjaukseen liittyvät materiaalit löytyvät hankkeen sivuilta.