Siirry sisältöön
Pikaviestimet toimivat mainiosti ohjaustyössä

Ohjaus on arkipäiväistynyt, samoin kuin tarve yhteydenpitoon opiskelijan ja ohjaajan tai opettajan välillä.

Kirjoittajat:

Kati Selvenius

lehtori
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 21.02.2020

Omien korkeakouluopintojeni aikaan lehtoreita ei juuri puhuteltu luentojen ulkopuolella – professoreista puhumattakaan. Tuolloin korkea-asteella ei vielä edes puhuttu ohjaustyöstä. Nyt ohjaus on arkipäiväistynyt, samoin kuin tarve yhteydenpitoon opiskelijan ja ohjaajan tai opettajan välillä.

Muutama vuosi sitten aloin etsiä opiskelijayhteistyöhön mahdollisimman ketterää kanavaa. Joidenkin kokeilujen jälkeen päädyin WhatsAppiin. Sitähän miltei kaikki käyttävät muutenkin.

WhatsApp

Vähän jännitti, miten villiin viestittelyyn epämuodollinen sovellus opiskelijoita yllyttää. Alku oli maltillinen, ja sellaisena se on myös pysynyt. Kanava muistuttaa joulupukin kuumaa linjaa vain ilmoittautumisten alussa kahdesti vuodessa. Lisäksi olen saanut WhatsAppista loistoavun myös opinnäytetöiden ohjaukseen.

WhatsApp käyttöön vaivattomasti

Orientointipäivillä pyydän jokaiselta ohjattavaltani WhatsAppin kautta moikkausviestiä. Miltei kaikki tarttuvat tähän pyyntöön, joten saan varsin vaivattomasti tallennettua uudet yhteystiedot. Tämän jälkeen kynnys yhteyden ottamiseen on oikeastaan poistunut – molemmin puolin.

Lisäksi useimmat käyttävät tunnistettavaa omaa kuvaansa WhatsAppin profiilissa. Näin on helppo tarvittaessa tarkastaa, millaiset kasvot kuuluvat millekin nimelle. Kuva auttaa myös palauttamaan mieleen sellaisia keskusteluja, joista ei voi tehdä muistiinpanoja.

”Onko sulla tänää vapaata hetkeä?”

Suosittelen pikaviestisovellusta näistä syistä:

  • Sähköpostin kuormitus vähenee merkittävästi. WhatsAppilla tavoitettavuus ja asioiden hoitaminen on huomattavasti nopeampaa.
  • Harva kehtaa piiloutua chatiin, kun viestin lähettäjä joka tapauksessa näkee, milloin viesti on luettu. Sähköpostissa viive saattaa olla pitkä.
  • Aikaa säästyy myös siksi, että chat-palveluissa viestit ovat tiiviimpiä ja epämuodollisempia kuin sähköpostissa. Tervehdyksiä ja allekirjoituksia ei tarvita sen jälkeen, kun osapuolet tietävät, kenen kanssa keskustelevat.

Nappaa web-versio työpöydälle

Päivittäistä työskentelyä auttaa, jos WhatsAppin avaa työpöydälle selaimeen. Tällöin kirjoittaminen sujuu joutuisammin ja esimerkiksi linkkien lähettäminen onnistuu kätevästi. Jos aamulla muistuttelen opiskelijoita vaikkapa hops-ajan varaamisesta, iltaan mennessä ovat yleensä kaikki kuitanneet viestini.

Pikaviestikanava ei tietenkään tarkoita, että sen ääressä pitäisi päivystää ympäri vuorokauden. Jos viesti on lähetetty illalla, lähettäjä malttaa kyllä odottaa seuraavaan työpäivään. Viikonloppuisin ja lomalla en seuraa työpuhelintani lainkaan, minkä olen kertonut opiskelijoille. Jos tauko on pitkä, kirjaan profiilitietoihin, milloin luen viestejä seuraavan kerran.

WhatsApp

Teemakuva: Quisquilia / Shutterstock.com