Siirry sisältöön
Nimikkoluokka työantajamielikuvan rakentajana

Haaga-Helian yritysyhteistyöllä ja partneritoiminnalla on pitkät perinteet. Olemme tehneet systemaattista partneritoimintaa jo parikymmentä vuotta.

Julkaistu : 27.03.2020

Tällä hetkellä Haaga-Helialla on noin sata partneriyritystä ja lisää etsitään kaiken aikaa. Kun uusi partnerisopimus solmitaan, niin yritykselle nimetään oma Partner Manager, joka syventää yhteistyötä yrityksen mielenkiinnon ja toiveiden mukaisesti. Yhteistyön syvyydestä riippuen yritys voi esimerkiksi valita itselleen Haaga-Heliasta oman nimikkoluokkansa. Nimikkoluokat ovat suosittu tapa rakentaa työnantajamielikuvaa ja lisätä brändinäkyvyyttä kampuksella.

Kun uusi nimikkoluokka on sisustusta ja teippauksia myöten valmis, on tapana ollut pitää nimikkoluokan avajaiset, johon kutsutaan opiskelijoita ja henkilökuntaa esimerkiksi aamiaiselle. Vuosien varrella olemme oppineet, että mitä enemmän yritys satsaa nimikkoluokkansa sisustukseen, eli sisustaa siitä omannäköisensä ja huomioi samalla opiskelijoiden viihtyvyyden, niin sitä suositumpi luokasta tulee. Tapanamme on ollut nimetä nimikkoluokat yritysten nimillä myös Haaga-Helian varausjärjestelmään, jonka seurauksena nimet ovat tarttuneet myös puhekieleen. Perinteisten numeroiden sijaan luokista puhutaan yritysten nimillä.

nimikkoluokka
Ahlsellin nimikkoluokka.

NIMIKKOLUOKKANSA viihtyvyyteen voi vaikuttaa erilaisilla sisustuselementeillä, kuten esimerkiksi lampuilla, tauluilla, sohvakalusteilla tai vaikka yrityskuvilla, jotka nekin mielletään eloisuutensa vuoksi opiskelijoiden keskuudessa viihtyvyyttä lisäävinä elementteinä. Tuorein nimikkoluokkamme sijaitsee Haaga-Helian Pasilan kampuksella ja se on Pohjoismaiden johtavan teknisen tukkukauppa Ahlsellin sisustama. Ahlsellin nimikkoluokan on suunnittelut sisustusarkkitehti ja graafinen suunnittelija Pia Thurman strategiseen ja monialaiseen muotoiluun erikoistuneesta Pentagon Designista.

Ahlsellin nimikkoluokasta kerätty opiskelijapalaute on ollut erinomaista. Haaga-Helian opiskelijat ovat pitäneet erityisesti luokan minimalistisesta ja pohjoismaisesta sisustuksesta, valoisuudesta sekä visuaalisesta yleisilmeestä. Ahlsellin henkilöstöjohtaja Anna Saksin mukaan nimikkoluokan sisustus kuvaa yrityksen ilmapiiriä. Viestiä vahvistaa entisestään seinille teipatut sloganit, jotka ovat osa heidän yritysstrategiaansa ja vahvistavat samalla yrityksen brändimielikuvaa.

Saksin mukaan nimikkoluokan suunnittelussa on lähdetty liikkeelle viestinnän piirissä esiintyvästä ”tone of voice” -strategiasta, joka tarkoittaa markkinoinnin ja viestinnän äänensävyä tai puhetapaa sekä asioiden tekemistä pilke silmäkulmassa. Äänensävy on erinomainen keino luoda aitoa merkitystä ja tunnesidettä brändin ja kohderyhmän välillä, koska se luo tunnetta sisältöihin ja tuo yrityksen ja yksilön lähemmäs toisiaan.

-Sisustuksesta ei haluttu tehdä pönöttävää tai liian vakavaa, vaan siinä haettiin dynaamisuutta, modernia raikkautta sekä pyrkimystä eteenpäin, jotta yrityksemme fiilis välittyisi siellä aikaansa viettäville, Saksi tiivistää.

TOINEN keskustelua herättänyt nimikkoluokka on muutto- ja logistiikka-alan palveluyritys Niemen luokka. Niemi aloitti partneriyhteistyön Haaga-Helian kanssa vuonna 2017 ja kiinnostui välittömästi mahdollisuudesta omaan nimikkoluokkaan. Luokan on suunnitellut entinen radiotoimittaja, mainonnan suunnittelija ja mainostoimistojohtaja Martti Kirsitie, joka kertoo saaneensa projektin suunnitteluun ja toteutukseen melko vapaat kädet.

nimikkoluokka
 Niemen nimikkoluokan lasiseinä. Kuva Niemi Palvelut Oy.

Vaikka Niemen nimikkoluokan suunnittelussa viihtyvyys oli Kirsitien mukaan prioriteettilistalla ensimmäisenä, haluttiin luokka sisustaa myös ilmentämään Niemen yritysarvoja mahdollisimman tarkasti. Lähtökohtana oli ajatus siitä, että oppilaitos ei saisi olla koulutusvirasto, vaan sen tulisi olla hyvän mielen, innostuneen ja inspiroituneen oppimisen sekä oppimishalun keidas.

– Halusin tehdä luokasta paikan, jonne olisi oppitunnin teemasta huolimatta kiva tulla. Seinien aforismit, yksittäisten istuinten selkänojien vaihtuvat ajatelmat sekä takaseinän tiedonportaat tähtäsivät kaikki virikkeiden luomiseen sekä tylsyyden ja arkikonventioiden torjumiseen, hän sanoo.

Takaosaan asemoitu, säkkityynyistä rakennettu oleskelutila tai löhönurkka puolestaan on tarkoitettu varsinaisten oppituntien ulkopuolella tapahtuvien vapaamuotoisten keskustelutuokioiden ja meditatiivisten istuntojen tyyssijaksi, jotta Niemen luokkaan tultaisiin aina sen ollessa vapaana. Luokka onkin kerännyt huimasti positiivista palautetta niin Haaga-Helian opiskelijoilta kuin henkilökunnaltakin.

Kirsitien mukaan Niemen läsnäolo haluttiin tehdä näkyväksi, mutta sitä ei haluttu tyrkyttää liikaa.

-Halusin nuoren opiskelevan ikäluokan havahtuvan näkemään, että punaisten autojen yhtiö on paljon muutakin kuin muuttofirma muiden joukossa. Halusin heidän näkevän Niemen mahdollisena ja potentiaalisena työnantajanaan, hän kertoo.

Haaga-Helian partneriyritykset ovat järjestäneet vuosien varrella mitä mielikuvituksellisempia tempauksia ja toiminnallisia avajaisia, joiden kautta ne ovat saaneet runsaasti arvokasta näkyvyyttä opiskelijoiden ja muiden sidosryhmiemme keskuudessa. Partneruuden lanseerauksen voi toteuttaa esimerkiksi Tapahtumatorille sijoittuvan tempauksen kautta, yritysesittelyllä tai kutsuna aamupuurolle. Partneruuden monet eri tasot mahdollistavat sen, että loppujen lopuksi vain mielikuvitus on rajanamme, kun luomme yritysmielikuvaa kampuksilla.

nimikkoluokka
 Niemen nimikkoluokan istuin. Kuva Niemi Palvelut Oy.