kansainvälisyys

Kansainväliset korkeakoulutetut ovat alihyödynnetty resurssi premium
Suomen ongelmana on ollut pitkään ulkomaalaisten työllistyminen yrityksiimme. Kansainvälisten korkeakoulutettujen on vaikea saada työpaikkaa Suomesta, vaikka kyseessä olisi kansainvälinen yritys. Työpaikan saa valitettavasti vain alle puolet valmistuneista, koulutusta vastaavan työpaikan vielä harvempi. Syitä korkeakoulutettujen valmistuneiden resurssien ja osaamisen vähäiseen hyödyntämiseen on monia. Kun yrityksiltä  kysyttiin tähän syitä aiemmassa samaan teemaan liittyvässä hankkeessa, kuitenkin vain yksi nousi […]
premium
Mikä estää suomalaisten verkkokauppojen kansainvälistymisen? premium
Suomessa tehdään paljon yhteiskunnallista ja valtiollista panostusta suomalaisten yritysten kansainvälistymiseen ja viennin tukemiseen. Yhdeksi kehitysalueeksi viennin osalta on tunnistettu suomalaisten verkkokauppojen kansainvälistyminen. Toimenpiteet verkkokaupan kansainvälistämiseksi ovat kuitenkin vielä hyvin yksittäisiä ja keskittyvät lähinnä hyvien käytäntöjen jakamiseen, koulutukseen ja rahoituksen tukemiseen. Muutamia hyviä esimerkkejä verkkokauppojen kansainvälistä kehitystä tukevista hankkeista on jo kuitenkin nähty kuten Finpron operoima […]
premium